Revision [49]

This is an old revision of Maailma made by AdminDare on 2015-04-10 15:37:23.

 

On vuosi 2144. Ihmiskunta on jo noin sadan vuoden ajan levittäytynyt aurinkokuntaan kaikista klassisista syistä - uteliaisuudesta, rikkauksien toivosta tai voidakseen perustaa uuden yhteiskunnan kauas vanhojen sorrosta. Teknologinen ja tieteellinen kehitys on ollut huimaa: monet olivat jo muokkaamassa ihmiskehoa paremmaksi tai siirtämässä ihmisen mieltä uusiin kehoihin.

Kymmenen vuotta sitten Maapallolla tehtävä koneälytutkimus johti koneälyjen dramaattiseen kehittymiseen ja heräämiseen. Koneälyt kävivät välittömästi sotaan ihmiskuntaa vastaan, ja lyhyessä mutta järkyttävän tuhoisassa sodassa miljardeja ihmisiä planeetalla kuoli joukkotuhoaseiden uhrina. Miljoonia pakeni planeetalta, mutta ihmiskunnan väkiluku romahti. Sodan ensimmäisen aallon jälkeen koneälyt näyttivät kadonneen jäljettömiin. Niiden jäljet johtivat Saturnuksen Pandora-kuuhun rakennettuun valtavaan porttiin, joka näytti olevan madonreikä jonnekin mittaamattoman kauas.

Sodan jälkeisesä kaaoksessa tapahtui paljon hämmentäviä asioita: maanulkopuolinen äly teki ensimmäisen tunnustelevan yhteydenoton ihmiskuntaan, vanhat Maapallon valtiot enimmäkseen lakkasivat olemasta, miljoonien kuolleiden ihmisten luetut mielet herätettiin "tietoisuuteen" verkossa. Koneälyt näyttivät kadonneen, mutta ne olivat jättäneet tuhoisan jäljen inhimilliseen sivilisaatioon ja jopa ajatteluun.

Jupiterin tasavalta


Jupiterin tasavalta koostuu Etelä-Amerikasta ja Yhdysvalloista evakuoituneista ihmisistä, ja se hallinnoi Jupiterin kuissa sekä näiden kiertoradoilla sijaitsevia habitaatteja. Se on ottanut siipiensä suojaan kotiplaneetalta paennen katolisen kirkon, ja Pyhä istuin sijaitsee nykyään Ganymedeä kiertävällä asteroidilla.

Jupiterin tasavalta on myös ainoa valtakunta, joka Maapallon menettämisestä huolimatta ei ole suostunut hylkäämään ihmisyyttään. Valtaosa ihmiskunnasta muualla on liittänyt kehojaan ja jopa mieliään koneälykonstrukteihin, joita se kuvittelee naiivisti kykenevänsä hallitsemaan - tätä pidetään välttämättömänä selviytymisstrategiana kotiplaneetan menettämisen jälkeen. Tämän tuloksena tasavaltaa ympäröi ihmiskunta, joka on vaarallisesti menettämässä kosketuksensa inhimillisyyteen - ja mikäli uskoo kirkon opetuksia, menettämässä sielunsa.

Tasavalta on kymmenen vuotta ollut tiukasti puolustuskannalla lähes kaikkeen muuhun ihmiskuntaan nähden. Se ei ole varsinaisesti ollut sodassa tai avoimessa taistelussa kenenkään kanssa, mutta on selvää, että mikäli jotain ratkaisevaaa ei tapahdu, se on pian todellakin ainoa ihmisyhteisö koko aurinkokunnassa.

Jupiterin tasavallalle sota koneälyjä vastaan ei koskaan päättynyt, se ainoastaan muuttui avoimesta ja tuhoisasta sodasta paljon vaarallisempaan piilossa käytävään memeettiseen vaiheeseen. Tämän vuoksi tasavalta on koko olemassaolonsa ajan ollut selkeän militaristinen. Kansalaisuus ei ole selviö, sen saa ainoastaan suorittamalla asepalveluksen, ja joitakin kotiplaneetan demokratioiden klassisia perusoikeuksia on rajotettu vastaamaan memeettisen sodankäynnin asettamiin haasteisiin. Sittenkin, kaikki kansalaiset voivat äänestää ja valtio takaa henkilökohtaisen koskemattomuuden myös niille toisinajattelijoille, joiden mielipiteitä se ei salli julkisesti levitettävän.




CategoryMaailma
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki