Revision [765]

This is an old revision of DeepBlackSky14 made by AdminDare on 2018-01-18 12:55:18.

 

Devil and the Deep Black Sky 14: Luutnantti Garcia



<-- 13: Kotimaan anarkistit - 15: Kiirastuleen -->

"Ei helvetti, teillähän on vaarana tosiaan kuolla."
- Liam Garcia

 


Lomaltapaluu


 (image: https://posthuman.karmavector.org/images/Kuvitus/ss_komentoketju_14.jpg)

Elokuun ensimmäisenä päivänä Saint Sunniva palaa palvelukseen. Ger∂riltä alukseen nousevat miehistön jäsenet ovat vaihtelevan krapulaisia, etenkin Falk, jonka kaverit ovat juottaneet häntä viimeisen siviili-illan kunniaksi. Scholl saapuu paikalle käsiraudoissa CDC:n saattamana.

Aluksella selviää, että Murrietan paikalle varusmiesupseerikokelaaksi ei olekaan ylennetty Holst, vaan asejärjestelmä-AU Douglas. Holst on saanut pelkästään kersantin natsat palvelusvuosiensa vuoksi, ja hän on todella käärmeissään. Näyttää myös siltä, että häntä on tasan tarkkaan lakannut nappamasta mikään ehdottoman minimin ylitse. Muutoin koko aluksen miehistö on ennallaan - täydennyksiä ei ole saatu, mutta toisaalta kukaan uusi ei ole päättänyt jäädä siviiliin. Jopa Mackay on edelleen vahvuudessa.

Kapteenin käskynjaossa kerrotaan, että Saint Sunniva on lähdössä pitkälle komennukselle Jupiterin kreikkalaisten asteroidien suuntaan, ja että tälle komennukselle mukaan on tulossa ulkopuolinen konsultti, joka poimitaan matkan varrelta. Sillalla päivystävälle Iglesiasille selviää, että konsultti on tulossa Tasavallan ulkopuolelta, ja että hänen saapumiseens valmistaudutaan järjestämällä aluksen turvajärjestelmiä uudelleen.

Eräällä miehistökannella on tyhjä hytti, ja Mackay kysyy Colemanilta, voisivatko hän ja kaverinsa Bogedal muuttaa sinne: kummankin tämänhetkinen seura on hieman raskasta. Coleman tarkistaa hytin ja takavarikoi sieltä ensin ainakin kahden henkilön viinakätkön, mutta päätyy lopulta siihen tulokseen, ettei hän halua aivan ansiottomasti sitä Mackaylle antaa. Coleman sanoo, että Mackayn pitää osoittaa ansaitsevansa hytti.

Kapteeni Halkenhvad vaikuttaa Skarsgardia kontrolloivammalta ja kulmikkaammalta komentajalta, mutta mitään konkreettista kriisiä hän ei synnytä. Falk sen sijaan on paikalla, kun aliluutnantti Guanchana käy kertomalla Holstille, että reaktorialiupseeri Klebb on jäämässä pois palveluksesta viiden kuukauden kuluttua, ja alus jää vaille reaktori-AU:ta. Guanchana toivoisi, että Holst ilmoittautuisi vapaaehtoiseksi siirtymään tähän tehtävään, hänellä kun on myös reaktoripuolen osaamista. Holst tekee selväksi, että hänellä ei ole mitään aikomusta tehdä mitään moista. Guanchana on hieman yllättynyt, mutta sanoo, että lopulta nimityksen tekee kapteeni.

Coleman saa kuulla tilanteesta, ja käy kertomassa Guanchanalle, että hän voisi olla kiinnostunut reaktori-AU:n pestistä. Hän ei toki fuusioreaktoreista osaa kuin perusteet, mutta viidessä kuukaudessa hän ehtii kyllä opetella niitä jos hän tahtoo. Guanchana on tyytyväinen tähän, ja sanoo vievänsä toiveen eteenpäin.

Viikon verran Saint Sunniva kiihdyttää kreikkalaisten suuntaan. Sen jälkeen se saa lennossa ajoainetankkauksen, ja samalla se saa yhteyden pienempään alukseen, joka sen on määrä kohdata. Upseeristolle ja aliupseeristolle kerrotaan, että alukselle tulee Planetary Consortiumin edustaja konsultoimaan operaatiossa, jonka Avaruusjoukot ja Konsortio aikovat suorittaa yhdessä. Ilmoitusta seuraa hämmennys ja huhumylly.

Konsultti saapuu


 (image: http://posthuman.karmavector.org/images/Kuvitus/docked_ships.png)

Saint Sunniva lähestyy pientä rakettijahtia, ja suorittaa sen kanssa telakoitumisen. Tämän jälkeen Acosta käy tuomassa aluksesta nousevan konsultin Saint Sunnivalle. Konsultti esittäytyy luutnantti Liam Garciaksi. Hänellä on yllään harmaa sotilaallis-korporaatin univormu, ja hän on häkellyttävän komea. Kapteeni Halkenhvad, XO Qassim sekä luutnantti Jaramillo toivottavat hänet tervetulleeksi alukselle. Lyhyiden muodollisuuksien jälkeen Acostaa pyydetään näyttämään luutnantille hänen hyttinsä, sekä selittämään hänelle vierasprotokolla. Garcialla on ID-ranneka joka avaa pääsyn niihin osiin alusta, joihin hänen on lupa mennä: nämä ovat kannet lääkinnästä upseerikannelle.

 (image: https://posthuman.karmavector.org/images/Kuvitus/liam_garcia.jpg) Puolen tunnin kuluttua kapteeni pitää käskynjaon, jolla miehistölle kerrotaan mitä tarkalleen on tapahtumassa. Tätä ennen komentoketjua alas on valunut ilmoitus siitä, että sotilaiden tulee näyttää skarpeimmiltaan; alusjärjestelmä- ja valtausmatruusien kesken tämä vaatii hieman ryhdin kohentamista. Kapteeni kertoo, että Jupiterin avaruusjoukot ja Konsortion Stellar Intelligence ovat yhteistyössä jäljittämässä Diafotismoksen tukikohtaa, jonka tämänhetkisen tiedon valossa oletetaan sijaitsevan Jupiterin radan tuntumassa. Stellar Intelligencellä on tästä lisätietoja. Saint Sunniva on nimetty tähän tehtävään, koska sen miehistö on ollut aiemminkin tekemisissä Diafotismoksen kanssa.

Luutnantti Garcia on liittolaisorganisaation edustajana muodollisen komentoketjun ulkopuolella, mutta konsulttikapasiteetissa hänen kohtuullisiin toiveisiinsa pyritään vastaamaan. Vastaavasti hän noudattaa aluksen miehistön käskyjä kaikessa aluksen toimintaan liittyvässä. Hänellä on hytti upseerien keskikannella.

Tehtävän suorittamiseksi luutnantti Jaramillo nimittää erikoisryhmän, joka ryhtyy kokoamaan yhteen tiedustelutietoja ja esittelee sen johtopäätöksiä kapteenille toimenpiteitä varten. Ryhmä toimii upseerikannen kokoustilassa, joka suljetaan muulta käytöltä. Tämän jälkeen Garciaa kehotetaan lausumaan pari sanaa. Garcia kiittää pääsystä alukselle, kehuu Jupiterin avaruusjoukkoja, Saint Sunnivaa ja sen miehistöä, ja ilmaisee varmuutensa hedelmälliseen yhteistyöhön.

Garcian esiintyminen on äärimmäisen ammattitaitoinen ja hän vaikuttaa todella särmältä tyypiltä. Garcia itse on naamionsa alla hieman hämmentynyt tähän saakka näkemästään. Tasavallan sotilaat flat morpheissaan ovat suunnilleen niin rujoja kuin hän oli odottanutkin, mutta flattien ohella hän kummastelee podeja, joihin Acostan, Alghanin ja muutaman muun pää on yhdistetty. Toisaalta, kukaan ei ole vielä julistanut häntä Saatanan kätyriksi ja koettanut heittää ilmalukosta.

Yhteistyöprojekti


 (image: https://posthuman.karmavector.org/images/Kuvitus/taskforce.jpg)

Käskynjaon jälkeen erikoisryhmään kuuluvat saavat ilmoituksen tilastaan. Ei yllättäen, erikoisryhmään on nimitetty samat henkilöt, jotka Diafotismoksen toivat Jane Doe -roskaväkiparvelta Saint Sunnivalle: alikersantit Acosta, Coleman, Falk ja Iglesias. Lisäksi mukana on heidän handlerinaan toiminut aliluutnantti Fjell, sekä Ytterhusin mukana roskaväkiparvessa ollut matruusi Ishaq Alghani. Upseerikerhon tilat on muutettu kokoushuonetyyppisemmiksi, mutta sittenkin se on erinomaisen viihtyisä paikka ryhmän työhön.

Jaramillo aikoo johtaa ryhmää tehokkaasti mutta sotilasarvoihin tiukasti katsomatta. Ensimmäiseksi kuullaan Iglesiasin kertomus Diafotismoksen toimista Jane Doe and the Mockingbirdsillä - siitä, miten hän kaappasi lähetyssaarnaaja Meredithin sekä matruusi Ytterhusin mielet ja kertoi inkarnoineensa ne kiirastuleen. Garcia oli törmännyt kiirastulitarinaan aiemmin Tasavallan mediassa, mutta oli sivuuttanut sen pelkkänä vauhkona fanaatikkojen propagandana. Kuitenkin nyt hänelle kerrotaan, että Jupiterin avaruusjoukot ottavat sen tosissaan.

Jaramillo täydentää kertomalla, että JSFI (Jovian Space Forces Intelligence) on selvittänyt, että vangiksi jäänyt Diafotismos on pelkästään alkuperäisen Diafotismoksen betaforkki, ja että oikea Diafotismos luultavasti piileksi roskaväkiparvessa samalla kun sotilaat vangitsivat hänen forkkinsa ja vanhan morfinsa. Pikkukuu, jolle hän oli kertonut kiirastulensa rakentaneen, on sekä Titanin raporttien että Tasavallan oman tiedustelun mukaan tyhjä. Ei ole selvää, onko kiirastulta ensinkään olemassa, mutta todetaan, että Diafotismoksen kertomusten mukaan se voisi hyvinkin pitää paikkansa. Sen sijainti on tuntematon.

Luutnantti Garcia kertoo vuorostaan omasta projektistaan. Stellar Intelligence jäljittää Abilene of Pain -nimistä murhaajaa, joka on surmannut kaksi neuropsykologia Phoboksella kuusi kuukautta sitten, ja sen jälkeen paennut ulkojärjestelmää kohti. Abilene on ollut Diafotismoksen kontakti, ja pidetään todennäköisenä, että nämä kaksi ovat kohtaamassa Jupiterin alueella. Abilene liikkuu avaruusaluksilla, ei egocastaamalla, ja Garcia on jäljittänyt tätä omalla aluksellaan: hän pääsi aivan lähelle tätä vajaa kuukausi sitten Casa Arturo- nimisellä kreikkalaishabilla, mutta sitten Abilene onnistui jälleen pakenemaan. Garcialla on 30 mahdollista habia, jonne Abilene olisi voinut poistua. SI ja JSFI arvelevat, että yhdistämällä tietonsa he onnistuisivat paikantamaan sekä Abilenen että Diafotismoksen.

Molemmat puolet avaavat toiselle datavuoren, ja työryhmä alkaa penkoa sitä. On ilmeistä, että Stellar Intelligence ei kerro läheskään kaikkea, ja että tarina Abilenen jahdin syistä on valetta: parin murhan vuoksi SI tuskin käynnistäisi aivan tällaista operaatiota. Coleman koettaa hieman urkkia totuutta tarinan takana, mutta Garcia tarjoaa vain kohteliaita tyhjänpäiväisyyksiä.
Abilene of Pain

Neuropsykologi, asiantuntija simulaatioissa, mielen rakenteessa sekä katolisessa teologiassa. Alkuperäinen nimi ei tiedossa. Murhasi tammikuussa 2144 / 10 AF Phoboksella kaksi muuta neuropsykologia ja pakeni.

Ensisijaisesti ammattitaitoinen tutkija, ei salamurhaaja. Kuitenkin selvästi erittäin älykäs ja pätevä vakoojataidoissa. Käyttää ghost-morfia, jonka erikoisominaisuutena on kyky muuttaa ulkonäköään.

On tuntenut Diafotismoksen pitkään. Lisäksi kontakteja Resurrektionisteiksi kutsuttuun kaukana ulkojäjrestelmässä majailevaan brinker-ryhmittymään. Monet tahot autonomistien keskuudessa olivat hänelle palveluksia velkaa, mutta nämä alkavat olla kaikki käytettyjä pakomatkan aikana.

Garcian 30 Abilenen kohdehabiin yhdistetään JSFI:n listaamat 90 habia, joita pidetään todennäköisimpinä paikkoina Diafotismoksen piilopaikaksi. Jäljelle jää kourallinen molemmilla listoilla esiintyviä kohteita. Samalla Abilenen taustasta nousee esiin Resurrektionisteiksi kutsuttu pikkuinen ryhmittymä, jolla on todella omituinen agenda: jotenkin rekonstruoida kaikki koskaan eläneet ihmismielet simuloituun paratiisiin. Heidän keinonsa tähän perustuvat mielten jälkeensä jättämään kvanttiresonanssiin tai johonkin muuhun ei-todistettuun teoriaan, ja yleisesti heitä ei pidetä vakavastiotettavina tai vaikutusvaltaisina. Aiemmin Garcia on sivuuttanut resurrektionistit ei-kiinnostavana aspektina, mutta kuultuaan Diafotismoksen kiirastulihankkeesta faktio nousee yhtäkkiä paljon kiintoisammaksi.

Abilenen ghost-morfin jäljittämiseen kuvat ovat hyödyttömiä, mutta Garcia jakaa kumppaneilleen kineettis-somaattista analyysia tämän liikkumistavoista. JSFI:n asiantuntijajärjestelmille tällainen paikannustapa on tuttu. Diafotismoksen nykyinen morfi on tuntematon, mutta hänestä hankitaan samanlaista dataa Tasavallan vankina olevan betaforkin autta. Garcia tiedustelee, voisiko hän nähdä betaforkin, ja Jaramillo sanoo, ettei tämä ole aluksella, eikä täällä ole egocasteria - mutta Garcialla varmaan on sellainen omalla aluksellaan? Garcia ei myönnä tätä, ja sanoo, että videomateriaali riittää.

Tutkimusten edetessä osapuolet oppivat lisää toisistaan (ja monien saintsunnivalaisten tapauksessa myös omasta puolestaan). JSFI:llä selvästi on tottumus myös morfejaan vaihtavien henkilöiden jäljittämiseen, ja Jaramillo on hyvin konversantti Konsortion terminologian kanssa. Garcialla taas on selvästi ilmiömäinen analyyttinen osaaminen, ja hän osaa yhtä aikaa sekä väistää kysymykset joihin ei tahdo vastata, että löytää niiden takaa sen, mitä kysyjä todella ajoi takaa. Koska SI tahtoo nimenomaan Abilene of Painin ja JSFI nimenomaan Diafotismoksen, yhteistyölle on kuitenkin hyvät edellytykset eikä eturistiriitoja tunnu tulevan.

Uteliaisuutta ja epäluuloja


Kuusi tuntia kestäneen alustavan tiedusteluanalyysin mukaan työryhmä lopettaa siltä päivältä. Garcia käy aliupseerien ja Fjellin kanssa messissä syömässä. Epävirallisemmassa kontekstissa jutellaan muita. Garcia kertoo olevansa kotoisin Lunasta, ja vastaa uteliaiden sotilaiden kysymyksiin kodistaan. Vaikka työryhmä suhtautuukin häneen asiallisesti, jotkut jopa ystävällisesti, on selvästi havaittavissa että muilta miehistön jäseniltä hänen suuntaansa luodaan hyvin jäätäviä katseita. Katolisemmat tekevät ristinmerkkejä kulkiessaan hänen ohitseen, ja valtausryhmä näyttää valmistelevan taktisia harjoituksia, joissa Konsortion paholainen viskataan ilmalukosta.

Parin seuraavan päivän aikana työryhmän toiminta vakiintuu ja selvää etenemistä saavutetaan. Garcia viestii SI:n kanssa edistymisestä, ja saa näiltä vastaavasti raportteja. Abilenen jarrutustemppu Casa Arturolla oli maksanut tälle melkoisesti vaikutusvaltaa autonomisti- ja anarkistiympyröissä, eikä tämän välttämättä ole aivan turvallista näyttäytyä habeissa, jotka ovat selvästi näiden valtapiirissä. Monet miehistön jäsenistä kyselevät työryhmään kuuluvilta Garciasta: millainen hän on, vaikuttaako hän luotettavalta, onko hän ihminen? Valchak kysyy Iglesiasilta, onko Garcian keho hänen omansa, vai onko hän vain valinnut sellaisen, jotta hän vaikuttaisi tasavaltalaisille luotettavammalta.

Garcia tapaa pari muutakin Saint Sunnivan miehistön jäsentä. De Vooght juttelee hänen kanssaan Tasavallan ulkopuolisista asioista, ja Garcia vihjaa, että jos Tasavalta alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää extropialaista, hän voisi järjestää tämän asiat paremmin. On selvää, että de Vooght ei oikeastaan viihdy Tasavallassa, muttei varsinaisesti ole aktiivisen tyytymätön nykyiseen tilanteeseensa. Myös Mackay käy keskustelemassa Garcian kanssa. Mackay selvästi tietää paljon olosuhteista Tasavallan ulkopuolella: hänellä on tuttuja Europalla ja Hyodenissa. Mackay ja Garcia flirttailevat häpeämättömästi. Ayez-puosu paheksuu muutenkin konsortiosta tullutta muukalaista, ja kutsuu Mackayn puhutteluun muistuttaakseen tätä sotilaan velvollisuudesta memeettiseen puhtauteen.

Garcia tiedostaa, että vaikka erikoisryhmä, upseeristo ja pari muuta sotilasta suhtautuvat häneen hyvin, monet miehistöstä pitävät häntä epäilyttävänä. Hän pitää asiaankuuluvaa etäisyyttä näihin. Ayezin jumalanpalveluksessa puosu lukee raamatunkappaleen, jossa varoitetaan vääristä profeetoista ja hurskaiden näköisistä Saatanan sanansaattajista. Vihjaus ei mene paksupäisimmältäkään ohitse, ja on selvää, että Jaramillo ei katso kauhean hyvällä Ayezin suhtautumista aluksella olevaan liittolaiseen.

Työryhmä on päätynyt neljään habiin, jotka ovat todennäköisiä Abilenen ja Diafotismoksen kohtauspaikkoja. Näistä kolme on Jupiterin kreikkalaisilla; neljäs on Uranuksen troijalaisella sijaitseva NJQ, jossa majailee Ultimaattien sirpaleryhmittymä. Sinne on valtava matka Jupiterin kiertoradalta, joten Garcia vihjaa Stellar Intelligencelle, että paikkaan kannattaisi tehdä aseellinen tiedustelu. SI ei varsinaisesti innostu ajatuksesta lähteä penkomaan ultimaattien asioita, mutta on selvää, että Garcialla ei ole tähän tällä hetkellä edellytyksiä.

Kolme kreikkalaisilla sijaitsevaa potentiaalista habia ovat rikollinen slummi Abandago, tuntemattoman riippumattoman yhteisön operoima jääkaivos Obinam, sekä Volkov-yrityksen metallikaivosasteroidi Balvan 97. Kaikkiin näistä on lähtenyt alus Casa Arturosta aikana, jolloin Abilene saattoi olla siellä, ja kaikki nämä ovat myös JSFI:n mahdollisten kohteiden listalla. Kapteenille esitetään nämä toivottavina kohteina. Järjestykseksi päätetään Obinam, Balvan 97, Abandago.

Koska Tasavallan laivaston saapumista ei erikseen haluta toitottaa, päätetään kaksi ensimmäistä lähestymistä tehdä Garcian jahdilla. Sinne saa tungettua kuusi henkilöä, ja jos se erkanee Saint Sunnivasta ja kiihdyttää itsenäisesti kohti habia, lennonjohto olettanee että se on vain ollut Jupiterin juntan tyypillisen tullitarkastuksen kohteena.

Acosta saa tehtäväkseen nimittää kenttäryhmän. Koska odotettavissa on enemmän tiedustelutyötä kuin taistelua, hän ottaa Coleman, Falkin ja Iglesiasin, sekä Abdullah Alghanin. Alghanin veljeksistä vanhemmalla on Song Cai Flowerin episodin jälkeen hieman posttraumaattista stressiä, ja Acosta arvelee, että nämä tiedustelutehtävät ovat sopivan kevyitä auttamaan häntä ylitse tästä.

Ryhmä ottaa peitetarinakseen kaupan/salakuljetuksen, ja pukeutuu epämääräiseksi roskajoukoksi. Alghanin, Acostan ja Colemanin podivartalot vievät ennestään oletuksia pois tasavaltalaisista. Garcia menee etukäteen alukseen, ja kutsuu muut paikalle. Kun he nousevat Sigma-luokan jahtiin, he tajuavat, että Garcia ei ole enää aiemassa kehossaan: hän on siirtynyt rähjäisen näköiseen synteettiseen morfiin.

Obinam


Kahdeksan tunnin lento ahtaassa komentomoduulissa on hieman raskas kokemus. Ryhmä kertoo jermujuttuja ja vaihtelee kokemuksia, osittain tappaakseen aikaa, osittain päästäkseen hahmoon, ja osittain selventääkseen toisilleen taistelukokemuksiaan. On selvää, että kukaan aluksessa ei ole keltanokka vaarallisten tilanteiden suhteen. Tasavaltalaiset kertovat tulitaistelusta roskaväkiparvella ja kakadujen asuttamalla asteroidilla. Garcia jakaa kokemuksistaan sotkuisilta keikoilta, joissa on ollut SI:n työkumppaniensa Ngyenin ja Hon kanssa.

Rupattelun aikana Garcialle käy selväksi, että hänen kumppaninsa ovat tosiaan Jupiterin tasavallan ihmisiä, joilla ei ole kuorinippuja tai backupeja. Heille vaarat ovat oikeasti potentiaalisen kuolettavia.

Obinamin habitaatista on löytynyt äärimmäisen vähän mitään ennakkotietoja. Sen lennonjohto viestii muinaisella konetulkatulla englannilla. Erikoista kyllä, mikään aluksen järjestelmä ei tunnista alkuperäistä kieltä. Syy tähän selviää kun alus on laskeutunut pikkuiselle jääasteroidille ja maksanut avokätisesti tullimaksut: Obinamia asuttaa yksinomaan Papua-Uudelta Guinealta kotoisin oleva heimo, joka puhuu isolaattikieltä nimeltä kuot. Heimon 1700 jäsentä asuvat kaikki täällä. He ovat enimmäkseen halvoissa robotti- tai podikehoissa, ja kaivostyön ohella heidän pääelinkeinonsa näyttää olevan myydä muka-alkuperäisiä Papua-Uuden Guinean koriste-esineitä kaikille, joilla on yhtään rahaa. Työryhmä joutuu puoliväkisin ostamaan feikkipuisia fetissejä, helminauhoja, keihäänkärkiä ja kuivattuja hedelmiä päästäkseen minnekään. Baarissa baarimikko kertoo, että heimo etenee rauhallista tahtia paikasta toiseen, mutta ideana on, että he kulkevat yhdessä - he ovat selvinneet kotiplaneetan tuhosta, eivätkä tahdo hajaantua.

Muukalainen tässä tiiviissä yhteisössä erottuisi selvästi, ja lennonjohtokin kertoo, että täällä käyneen aluksen miehistökin vain hävisi rahansa korttipelissä ja jatkoi sitten kohti habia nimeltä Lot 49. Kukaan ei jäänyt Obinamille. Mitä ilmeisimmin tämä kohde on vesiperä. Jahti tankataan, ja työryhmä aloittaa 24 tunnin matkan kohti Balvan 97:ää. Mukana on puoliväkisin mukaan tungettuja matkamuistoja, sekä kuot-englanti-kuot -sanakirjoja.

Balvan 97


Volkovin kaivosyhtymän perustama kaivostukikohta M-tyypin asteroidille on lennonjohdoltaan helpompi kuin obskuuri Obinam. Volkovin standardit juttelevat hyvin Konsortion protokollien kanssa, ja laskeutuminen on vaivaton operaatio. Alus ilmoittaa tarkoituksensa ja lastinsa. Ennen telakointilupaa on ollut tarpeen allekirjoittaa ymmärrys siitä, että Balvan 97:llä Volkov-yhtiön sana on ainoa laki, ja että aseman komentajalla on tarvittaessa valta heittää hankalat tyypit ilmalukosta. Muuten kaivostukikohdassa näyttää olevan melkoinen pöhinä: verkon yli tulee välittömästi kasa mainoksia, sekä ilmoituksia useiden alojen avoimista työpaikoista.

Podissa oleva virkailija käy vastaanottamassa saapujat. Asteroidi on sentään ihan kohtalaisen suurikokoinen, mutta painovoimaa siellä on silti tuskin edes nimeksi. Habi on yllättävän vilkas: virallisesti Balvan 97:n väkiluku on 1500, mutta pysyvien asukkaiden lisäksi täällä on ainakin toinen mokoma kausityöntekijöitä ja vierailijoita. Habilta löytyy kaksi hotellia. Falk ja Iglesias käyvät aitoina ihmisinä biomerfeista, joten heidät sijoitetaan kalliimpaan; synthmorfissa oleva Garcia, sekä podeilta vaikuttavat Alghani, Acosta ja Coleman menevät halvempaan. Garcian toimittaman edustustilin voimin Falk ja Iglesias ottavat hotellin kalleimman huoneiston. Se on aivan tasokas, ja sen yhteydessä olevassa baarissa nuhjuiset tasvaltalaiset ovat hieman alipukeutuneita. Niinpä he tilaavat huoneeseensa räätälin, ja varttituntia myöhemmin heillä on mittoihin sovitetut, nanofabrikaattorista tulleet vaatteet. Hotellihuoneen mukaan tulleesta ektosta Iglesias selaa Tasavallan ulkopuolisen maailman uutisia.

Halvassa hotellissa Garcia ottaa kapselin, Acosta, Falk ja Alghani kolmen hengen huoneen. Sen baarissa he tapaavat mainarifirman duunareita, jotka ovat kaikki identtisissä spesialistipodeissa. Toinen firma koettaa värvätä Falkia ja Acostaa, nämä kun näyttävät ihan hyvin mikropainovoimatyöhön soveltuvilta.

Kukaan baareissa tai lähistöllä nähtävä henkilö ei vastaa Abilenen tai Diafotismoksen kineettistä profiilia. Sen sijaan kalliissa baarissa Iglesias juttelee asiakkaiden kanssa, ja saa kuulla, että hotellin erästä vierasta kannattaa välttää, koska tämä on Night Cartelin capo. Asian raportointi Garcialle valaisee, että Night Cartel on asteroidivyöllä päämajaansa pitävä suuri rikollisorganisaatio, ja paikallinen capo joka asuu kalliissa hotellissa on luultavasti henkilö, jonka kanssa kannattaa jutella.

Sen sijaan että ryhtyisi itse murtautumaan habin turvajärjestelmiin Garcia päättää koettaa käyttää Night Cartelin capoa tähän. Hän onnistuu saamaan audienssin tämän luokse muutamaa tuntia myöhemmin vihjaamalla olevansa Stellar Intelligencestä. Kalliissa hotellisviitissä hän, Acosta ja Alghani tapaavat vanhasta rikoselokuvasta reväistyn näköisen Isaac Hochbaumin ja tämän kaksi bruisermorfeissa olevaa kaksimetristä henkivartijaa.

Hochbaum sanoo pystyvänsä tutkimaan turvatallenteita, mutta tahtoo vastineeksi kohtalaisen kokoisen palveluksen SI:ltä. Parin tunnin tinkimisen jälkeen yhteisymmärrys saavutetaan. Tässä yhteydessä Hochbaumille on annettu somaattinen malli Abilene of Painista, jotta hän tietäisi mitä etsiä. Hochbaum lupaa tuloksia muutaman tunnin kuluttua.

Myöhemmin


Garcia säpsähtää hereille aluksessaan. Alusjärjestelmä ilmoittaa hänen morfinsa tuhoutuneen, ja palauttaneensa hänet varmuuskopiosta. Garcia ottaa järeämmän morfin käyttöön ja lähtee takaisin asemalle selvittämään, missä muut ovat ja mitä hänelle oikein tapahtui.


Pelinjohtajan kommentteja


Olen päivittänyt myös Saint Sunnivan 3d-mallin ja alusta esittelevän sivun. Esim. hyttijakoa avataan siellä tarkemmin. Oikeasti tuolla sivulla on tällä hetkellä ihan helkkaristi detaljia, enemmän kuin pelissä koskaan varmaan tarvitaan.

Ensimmäinen peli, johon osallistui vieraileva pelaaja, vieläpä kokonaan Tasavallan ulkopuolelta tulevalla hahmolla. Tottakai tämä sitten oli peli, jossa piti käyttää klassista Eclipse Phase -logiikkaa. Lopun backupista palauttaminen ei ollut etukäteen suunniteltua, asiat vain menivät tavalla, johon tämä sopi täydellisesti.

Huolimatta etäyhteyden kankeudesta peli oli minusta todella antoisa. Vierailevat pelaajat ovat aina hienoinen riski; jokaisella peliryhmällä on oma tapansa pelata, ja on melkeinpä onnenkauppaa, tuoko vierailija siihen lisäarvoa vai sotkeeko hän vain sen. Tällä kertaa koin itse vierailun olevan todella onnistunut: sen lisäksi, että se mahdollisti näppärät juonelliset elementit, se myös avarsi vakiohahmojen maailmaa ja toi kerrassaan hilpeitä roolipelikohtauksia.

Vaikka ensi sessio sisältääkin varmaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ei tarkoitus ola tehdä siitä mitään pelkkää nonstop-tulitaistelua. Toivottavasti tämä onnistuu.

Kuot on tyypillisen hämärä papuauusiguinealainen kieli.



<-- 13: Kotimaan anarkistit - 15: Kiirastuleen -->



CategoryPelit - CategoryDeepBlack
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki