Revision [63]
This is an old revision of Maailma made by AdminDare on 2015-04-11 13:37:38.
Kymmenen vuotta sitten Maapallolla tehtävä koneälytutkimus johti koneälyjen dramaattiseen kehittymiseen ja heräämiseen. Koneälyt kävivät välittömästi sotaan ihmiskuntaa vastaan, ja lyhyessä mutta järkyttävän tuhoisassa sodassa miljardeja ihmisiä planeetalla kuoli joukkotuhoaseiden uhrina. Miljoonia pakeni planeetalta, mutta ihmiskunnan väkiluku romahti. Sodan ensimmäisen aallon jälkeen koneälyt näyttivät kadonneen jäljettömiin. Niiden jäljet johtivat Saturnuksen Pandora-kuuhun rakennettuun valtavaan porttiin, joka näytti olevan madonreikä jonnekin mittaamattoman kauas.
Sodan jälkeisesä kaaoksessa tapahtui paljon hämmentäviä asioita: maanulkopuolinen äly teki ensimmäisen tunnustelevan yhteydenoton ihmiskuntaan, vanhat Maapallon valtiot enimmäkseen lakkasivat olemasta, miljoonien kuolleiden ihmisten luetut mielet herätettiin "tietoisuuteen" verkossa. Koneälyt näyttivät kadonneen, mutta ne olivat jättäneet tuhoisan jäljen inhimilliseen sivilisaatioon ja jopa ajatteluun.
Jupiterin tasavalta
Jupiterin tasavalta koostuu Etelä-Amerikasta ja Yhdysvalloista kotoisin olevista ihmisistä, ja se hallinnoi Jupiterin kuissa sekä näiden kiertoradoilla sijaitsevia habitaatteja. Se on ottanut siipiensä suojaan kotiplaneetalta paennen katolisen kirkon, ja Pyhä istuin sijaitsee nykyään Ganymedeä kiertävällä asteroidilla.
Jupiterin tasavalta on myös ainoa valtakunta, joka Maapallon menettämisestä huolimatta ei ole suostunut hylkäämään ihmisyyttään. Valtaosa ihmiskunnasta muualla on liittänyt kehojaan ja jopa mieliään koneälykonstrukteihin, joita se kuvittelee naiivisti kykenevänsä hallitsemaan - tätä pidetään välttämättömänä selviytymisstrategiana kotiplaneetan menettämisen jälkeen. Tämän tuloksena tasavaltaa ympäröi ihmiskunta, joka on vaarallisesti menettämässä kosketuksensa inhimillisyyteen - ja mikäli uskoo kirkon opetuksia, menettämässä sielunsa.
Tasavalta on kymmenen vuotta ollut tiukasti puolustuskannalla lähes kaikkeen muuhun ihmiskuntaan nähden. Se ei ole varsinaisesti ollut sodassa tai avoimessa taistelussa kenenkään kanssa, mutta on selvää, että mikäli jotain ratkaisevaaa ei tapahdu, se on pian todellakin ainoa ihmisyhteisö koko aurinkokunnassa. Romahdus opetti, että hallitsematon tekninen kehitys on yksiselitteisesti vaarallista - kehitys ei ole pahasta, mutta sitä on välttämätöntä kontrolloida. Muu ihmiskunta ei tunnu tätä läksyä oppineen.
Jupiterin tasavallalle sota koneälyjä vastaan ei koskaan päättynyt, se ainoastaan muuttui avoimesta ja tuhoisasta sodasta paljon vaarallisempaan piilossa käytävään memeettiseen vaiheeseen. Tämän vuoksi tasavalta on koko olemassaolonsa ajan ollut selkeän militaristinen. Kansalaisuus ei ole selviö, sen saa ainoastaan suorittamalla asepalveluksen, ja joitakin kotiplaneetan demokratioiden klassisia perusoikeuksia on rajotettu vastaamaan memeettisen sodankäynnin asettamiin haasteisiin. Sittenkin, kaikki kansalaiset voivat äänestää ja valtio takaa henkilökohtaisen koskemattomuuden myös niille toisinajattelijoille, joiden mielipiteitä se ei salli julkisesti levitettävän.
Tasavalta on käytännössä stratokratia, jonka toimeenpanovaltaa käyttää turvallisuusneuvosto ja norminantovaltaa vaaleilla valittu senaatti. Merkittävää valtaa käyttävät myös katolinen kirkko ja valtava määrä erilaisia lobbausryhmiä, jotka tarjoavat kansalaisille tai intressiryhmille keinon painostaa lainsäätäjiä.
Liberty
Liberty on tasavallan pääkaupunki. Se on habitaatti kahdessa osassa: Liberty City on Ganymeden pinnan alla, suojassa Jupiterin intensiiviseltä säteilyltä, ja Liberty Station asteroidissa geosynkronisella radalla.
Gerdr
Sijainti: Kallisto, Tindrin kraatteri
Perustettu: 2087
Väkiluku: 200,000
Etniset ryhmät: Skandinaavit (85%)
Kielet: Norja, englanti, espanja
Painovoima: 0.126 G
Uskonto: Protestanttinen (85%)
Elinkeinot: Kaivostoiminta
Naapureita: Nuevo Tagle (tasavallan kaupunki), Hyoden (itsenäinen habitaatti)
Perustettu: 2087
Väkiluku: 200,000
Etniset ryhmät: Skandinaavit (85%)
Kielet: Norja, englanti, espanja
Painovoima: 0.126 G
Uskonto: Protestanttinen (85%)
Elinkeinot: Kaivostoiminta
Naapureita: Nuevo Tagle (tasavallan kaupunki), Hyoden (itsenäinen habitaatti)
Ger∂r on Kallistolla sijaitseva kaivosssiirtokunta, kokonaan kaivettu kuun pinnan alapuolelle. Sen väestö on enimmäkseen skandinaaveja. Kallisto kiertää Jupiteria niin kaukana, että säteily pinnalla ei ole läheskään niin paha kuin Ganymedellä, mutta toisaalta kuu on jäänyt Tasavallan kehittyessä syrjäseuduksi. Vaikka koko kuu onkin tasavallan suojeluksessa, läheskään kaikki sen kaupunkivaltiot eivät ole tasavallan jäseniä ja muutamat suhtautuvat siihen suorastaan vihamielisesti.
Ger∂r on tasavallan jäsen ja yksi sen pienemmistä habitaateista. Sitä hallinnoi kuvernööri sekä äänestetty keskuskomitea, ja sillä on kolme senaattoria tasavallan senaatissa. Huolimatta kaivosrikkauden suhteellisesta vaatimattomuudesta Ger∂r on varsin hyvinvoiva valtio, monella tavalla pohjoismaisen hyvinvointivaltion manttelinperijä. Se on myös hyvin tiukasti kiinni tasavallan ihanteissa, joskaan sen pääuskonto ei ole katolisuus vaan protestanttisuus. Kuitenkin kirkon opetuksia vastaava säännöstö vallitsee käytännön ja ajattelun tasolla: ehkä Ger∂rissä ei kumarreta pyhimyksiä tai paavia, mutta laki ja tavat ovat voimakkaasti muuten linjassa biokonservatiivisen kirkon kanssa. Ger∂rissä yhteisö suvaitsee ehkä toisinajattelua vielä vähemmän kuin tasavalta yleensä, joskin seuraukset tästä ovat enemmän eristäminen ja paheksunta kuin mitkään oikeudelliset seuraukset. Yli 90% täysi-ikäisistä ger∂rläisistä on kansalaisia.
CategoryMaailma