Revision [422]

This is an old revision of DeepBlackSky10 made by AdminDare on 2016-09-10 09:44:52.

 

Devil and the Deep Black Sky 10: Massamieli



<-- 09: Itsemurhatehtävä - 11: -->

"TITAN-koneita on tavallisesti mahdotonta ymmärtää, mutta tämän pyrkimykset käsitän hyvin. Se yrittää pysyä elossa. Siinä on jotakin vikaa, ja se yrittää korjata itsensä. Massamieli on keino siihen."
- kenraali Matar Ntheppe

 


Loittoryhmän jäsenet

Tuntematon paikka


Coleman ja Acosta näkevät toistuvaa unta, jossa he lentävät sukkulalla takaisin asemalta Saint Sunnivalle, viedäkseen mukanaan olevaa Syvän avaruuden laivaston kapteeniluutnanttia tapaamaan kapteeni Skarsgardia. Unen detaljit ovat aina hieman erilaisia, se kestää joitakin minuutteja, ja päättyy vähän Saint Sunnivalle saapumisen jälkeen. Välillä unissa on lusideja hetkiä, joissa kumpikin tajuaa olevansa unessa, mutta sitten Coleman muistaa sahaavan äänen niskapanssarissaan, ja Acosta tajuaa, että jotain kauheaa on tapahtunut. Hän ei tahdo ajatella tätä kauheutta, ja koettaa paeta sitä.

Uni toistuu parikymmentä kertaa, ja sitten häviää. Sen päätyttyä tapahtuu verkkainen herääminen. Kumpikin löytää itsensä yksin pienestä, valkoisesta kuutiosta, ehkä 2 metriä kanttiinsa, vailla mitään näkyviä aukkoja tai piirteitä. Seinät hehkuvat pehmeää valoa. Heräävä sotilas makaa alasti kuution lattialla, joka tuntuu viileähköltä ja hieman karhealta.

Ajattelu tuntuu hieman usvaiselta, mutta muistikuvat lennosta asemalle ja lonkerorobottien kohtaamisesta ovat selvät. Nopea tarkastus ei paljasta kehosta mitään vammoja, mutta selkeä tunne siitä, että jokin ei ole nyt kohdallaan pysyy voimassa.

Coleman kuulee päässään Francisin äänen, ja sitten päänsä ulkopuolellakin: hänen kämmeneensä on kasvanut kasvoihin viittaava silmä ja suu, josta käsin SI:n agentti puhuu. Tämä aiheuttaa hetkellisen paniikin. Kun se on mennyt ohi, Francis antaa tulkintansa tilanteesta: paikka on jonkinlainen simulaatio, mutta oletettavasti Coleman on kytketty siihen fyysisesti, koska jos hän olisi vain uploadattu kopio, Francis olisi luultavimmin erotettu hänen mielestään.

Acosta rukoilee. Coleman koettaa herättää itseään simulaatiosta ja avata oikeat silmänsä, mutta tämä ei täysin onnistu. Hän antaa Francisin yrittää samaa, mutta tämäkin on tuloksetonta. Pienen vankikopin seinissä alkaa näkyä lumisademaista valkoista kohinaa ja kohiseva äänikin alkaa tunkeutua koppeihin. Kumpikin suojautuu siltä niin hyvin kuin voi, mutta täysin se ei onnistu. Kohiseva ääni voimistuu, ja sitten se muuttuu ääneksi, kuin huonosti syntetisoiduksi puheeksi, joka sanoo sanan, jota kumpikaan ei täysin hahmota. Sen jälkeen ääni vaimenee.

Acosta koettaa paeta maailmaa ensin puremalla itseään käteen, ja kun se tuntuu jotenkin väärältä, poskeen. Tämä kipu tuntuu todelliselta, ja hetkeksi kaikki hänen ympärillään katoaa - mutta jotenkin hän ymmärtää, että suunta, jonne hän on menossa, on vielä kauheampi. Sitten hänen koppinsa seinä väreilee - tai paremminkin tärähtelee. Jokin hakkaa sitä. Hetken kuluttua seinään ilmestyy särö. Acosta on paniikin partaalla, ja kun säröstä ilmestyy käsi, hän huutaa. Käden viereen ilmestyy pää - kersantti Astridsdottirin pää, silmät vauhkoina, suu pureutuneena raivon irvistykseen. Hetken aikaa molemmat valtausaliupseerit karjuvat kammoaan ja järkytystään, ja sitten Acosta menee auttamaan Astridsdottiria, joka koettaa ryömiä seinästä läpi.

Astridsdottirin käteen koskettaminen tuntuu kummalliselta, ja Astridsdottir kieltää koskemasta häneen. Kun Acosta irrottaa kätensä, se on kuin liimautunut, mutta hän saa kuitenkin vedettyä sen erilleen. Seinään tehdään suurempi aukko, ja syy Astridsdottirin kieltoon paljastuu: Larsen on hänen mukanaan. Alastomat sotilaat ovat liimautuneet, tai ehkä jopa osittain sulautuneet kiinni toisiinsa, kuin Larsen olisi kersantin reppuselässä, mutta vailla kykyä päästä siitä irti. Kumpikin heistä pystyy kuitenkin puhumaan. He heräsivät molemmat samanlaisesta kopista, mutta Astridsdottir alkoi melkein heti rikkoa oman koppinsa seinää, ja löysi Larsenin seuraavasta. Jotenkin he takertuivat kiinni toisiinsa, ja yritykset irrottautua sotkevat heitä vain pahemmin.

Seinät ovat kevyttä ja säleiksi hajoavaa materiaalia, joten sotilaat käyvät useampien kimppuun. Materiaali rikkoo ihon ja melko nopeasti kaikki ovat verinaarmuilla, mutta kipu tuntuu etäiseltä ja vähäiseltä. He koputtelevat seiniä ympärillään, ja saavat vastauksen viereisessä kopissa olevalta Colemanilta. Seinä hänenkin suuntaansa revitään auki, ja häntä käsketään heti olemaan koskematta keneenkään. Tovia myöhemmin myös aliluutnantti Guanchana sekä Alghani ja Bogedal on paikallistettu.

Kaikki sotilaat ovat jokseenkin kauhuissaan, eikä ole lainkaan selvää, mitä on tapahtunut. Acosta mainitsee kielen puraisemisesta, ja Coleman kokeilee tätä. Hän pysähtyy - jumiutuu paikalleen kuin kesken liikkeen.

Todellisuuden pilkahdus


Oikea kipu iskee Colemanin suun läpi, ja hän avaa todelliset silmänsä. Näkymä on samea, mutta parin sekunnin kuluttua hän ymmärtää kelluvansa nesteessä. Hän ei tunne mitään kaulasta alaspäin, eikä kykene liikuttamaan kuin päätään. Edessään ja sivuillaan hän erottaa kuutioita, joista jokaisen keskellä kelluu irtileikattu ihmisen pää, ja hän tajuaa itse olevansa samanlainen. Hän ei hengitä, hänen sydämensä ei lyö, ja kauhureaktio jonka hän saa on tyhjä ja ontto, pelkästään aivoissa syntynyt vailla muualla kehosta tulevaa hormonaalista tai hermostollista tukea. Francis saa samanlaisen reaktion, ja molempien kammo kimmottaa heidät takaisin pakoon simulaatioon.

Valkoisessa kopissa Colemanin silmät räpyttelevät, ja sitten hän sanoo, että hyvänä uutisena heitä ei ole uploadattu. Hänen kauhun ilmeensä on Acostalle liikaa, ja tämä pakenee takaisin omaan koppiinsa, sieltä Larsenin ja Astridsdottirin koppiin, päästäkseen niin kauas Colemanista kuin mahdollista, ollakseen kuulematta mitä tämä sanoo nähneensä.

Muutkaan eivät ota viestiä hyvin. Astridsdottir saa raivokohtauksen ja koettaa hyökätä Colemanin kimppuun, mutta Larsen estää tämän, Bogedal alkaa itkeä hysteerisesti ja Alghani yrittää kieltää, että mitään on edes tapahtumassa. Guanchana koettaa käskeä sotilaitaan rauhoittumaan, mutta nämä ovat liian vauhkoja totellakseen. Astridsdottir kääntää vimmansa yrityksiin kiskoa Larsenia irti itsestään, mutta tämä johtaa vain pahempaan yhteenliimautumiseen. Näyttää siltä, että joistain kohdista kaksikko on suorastaan sulautumassa yhteen. Astridsdottirin kädet uppoavat Larsenin hartioihin, eikä hän saa niitä irti.

Acosta pakenee kauimmaisen kopin kauimmaiseen nurkkaan, ja alkaa tehdä pakonomaisia tanssiliikkeitä paetakseen maailmaa. Sitten hän tajuaa, että hän ei tanssi yksin, vaan hänen kanssaan tanssia käy läpi harmaansävyinen, alaston mutta mannekiinimaisella tavalla piirteetön hahmo. Kun hän alkaa laulaa, hahmo liittyy mukaan. Muistikuvia Luján V:stä kulkee Acostan ajatusten läpi, ja hän päättää, että hahmo jonka kanssa hän tanssii on enkeli, joka on tullut auttamaan häntä. Jossain taustalla muodostuu ajatus koko taivaallisesta sotaväestä, jonka on saapumassa paikalle viedäkseen Acostan kirkkauteen.

Muut sotilaat saavat vähitellen koottua itseään, ainakin sen verran, että pystyvät seuraamaan Guanchanan määräyksiä. Seinien rikkominen jatkuu, mutta seuraavan rikotun seinän takana oleva koppi on tyhjä ja sen lattiaa peittää tahmea neste. Coleman lähtee paikantamaan Acostaa, ja näkee tämän tanssivan harmaan, kasvottoman hahmon kanssa. Coleman ei näe hahmoa enkelimäisenä, ja hän huomaa, että valkoisen kuution seinät venyvät, ja niiden läpi näkyy merkkejä käsistä ja päistä, jotka koettavat työntyä paikalle. Coleman yrittää kutsua Acostaa, mutta tämä ei kuuntele. Hän käy tarttumassa tämän käteen, mutta Acosta koettaa riuhtaista itseään irti. Kosketuksen kautta kuitenkin jotain Colemanin ajatuksista tunkeutuu Acostan mieleen, ja yhtäkkiä hän näkee enkelin jonkinlaisena mekanismina. Hän tajuaa, että olento jonka kanssa hän tanssii on joskus ollut ihminen, mutta on nyt jotain aivan muuta. Inhon ja kammon vallassa hän koettaa paiskata tämän pois luotaan, mutta hahmo ei päästä irti. Acosta vääntää väkisin, ja hänen kätensä taipuu luonnottomasti. Ihoa ja lihaa jää olennon kouraan kun Acosta raastaa itsensä irti, ja hänen oikean kätensä sormista pari kuoriutuu luuhun saakka. Kipu on suuri mutta etäinen. Coleman onnistuu olemaan tarrautumatta Acostaan, ja molemmat kömpivät pois seuraavaan koppiin. Tanssija liikkuu hitaasti, mutta se näyttää olevan aikeissa seurata.

Acosta näkee erään kopin lattiaan ilmestyneen uuden aukon. Aukosta nousee tummaihoinen mies, alaston ja vailla kehon karvoitusta. Hänen ruumiinrakenteensa on aavistuksen verran epätyypillinen - kallo on hieman liian suuri, sormet liian pitkät - mutta hän liikkuu kuin ihminen ja hänen silmissään on terävä katse. Acosta kysyy, onko tulokas ystävä vai vihollinen, ja tämä vastaa "Ystävä". Hänellä on kädessään valkoinen, ilmeisesti seinän sisäkappaleista kyhätty pitkä veitsi.

Acosta perääntyy tulokkaan tieltä, mutta tämä kiinnittää huomioonsa kasvottomiin hahmoihin, jotka ovat ryömimässä koppien seinien läpi. Hän lävistää veitsellä raon läpi ryömivän hahmon, ja sitten vääntää tätä niin, että tämä jää tukkimaan aukkoa. Guanchana saapuu tapaamaan tulokasta.

Tulokas sanoo olevansa kenraali Matar Ntheppe, Rajput-legioonasta, Xiphosilta. Francis on ainoa, jolle tämä sanoo mitään: hän sanoo, että mies on ultimaatti.



CategoryPelit - CategoryDeepBlack
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki