Revision [1918]

This is an old revision of Sirenum005 made by AdminDare on 2022-12-23 21:15:07.

 

Sirenum 5: Vastarintaa


<-- Sirenum 4: Zircon

Khlun Luk Him, 2147, maaliskuu. 95 ML / 13 AF


Nittaya kertoo Sunanille retkestään TQZ:lle, ja saa puolisoltaan melkoisesti ripitystä. Retki oli lainvastainen ja vaarallinen ja mitä kaikkea olisikaan voinut tapahtua ja entä jos Nopadon saa kuulla jne. Nittaya ottaa tämän tyynesti. Rauhoituttuaan Sunan osaa myös kertoa, että hän oli tutkinut Mi-sookin vaiheita, ja onnistunut selvittämään Greta Hausmannilta, että Mi-sookin edellinen varmuuskopio on joulukuulta 2146 - kolmen kuukauden takaa. Se on otettu nimenomaan Khlun Luk Himissä, ja on CCS:n tapojen mukaisesti sekä KLH:n holvissa että hajautettuna eri puolelle planeettaa. Siihen ei kuitenkaan ole toivoa päästä käsiksi ennen kuin Mi-sook on ollut kateisssa vuoden.

Luutnantti Weisslanderin kanssa Nittaya keskustelee Mi-sookin kohtalosta. Weisslander toimittaa Nittayalle kansiot Mi-sookin avoimista tapauksista. Dataharavointi näistä löytää paljon huonoja johtolankoja; ainoa yhtymäkohta on alamaailman fikseri Norwilliamissa, ja tätä erävartio on jo käynyt jututtamassa tuloksetta. Arvio on, että fikseri ei tiedä Mi-sookista mitään (mutta myisi mielellään tietoja jos näitä olisi). Tapauksista pari kiinnostavinta on laittoman biowaren myynti läheisessä Trioletin kraatterissa 500 km länteen, ja Barsoomin liikkeen sabotöörien jäljittäminen Kopernikuksen kraatterissa 1000 km etelään. Khlun Luk Him on lähin paikka Kopernikuksen kraatterin suuntaan, joten Nittaya sanoo erävartiolle käyvänsä kraatterilla kyselemässä.

Sunan mainitsee nähneensä verkossa jotain raportteja Kopernikukselta. Syrjäisessä kraatterissa majaileva pieni yhteisö on kuulemma joutunut Direct Action -jättiyrityksen tähtäimiin, ja on päättänyt panna tälle hanttiin. Yhteisö kutsuu kaikkia suuryritysten vastustajia puolelleen, mikäli odotettavissa nyt on jonkinlainen yhteenotto. Ilmeisesti monet ovat matkallakin sinne, pääasiassa Barsoomin liikkeen väreissä. Nittaya juttelee parin Khlun Luk Himissä olevan Liikkeen kannattajan kanssa, jotka sanovat olevansa aikeissa lähteä etelään osoittamaan mieltään ja tarvittaessa vastustamaan Direct Actionia. Nittaya tarjoaa kyytiä lentävässä autossa, mutta sheriffin oma kanta Liikkeeseen on niin epäselvä, ettei kaksikko tehdo kyytiä häneltä. Kuitenkin hänen mukanaan lähetetään matkalaukullinen ruokatarvikkeita soppakanuunaan. Nittaya ottaa mukaansa Kai-nimisen apulaissheriffin.

Kopernikuksen kraatterissa


Lentävällä autolla Khlun Luk Himistä kestää 8 tuntia päästä Kopernikuksen kraatteriin. Varsinainen kraatteri on halkaisijaltaan sata kilometriä, mutta asutus on sen keskellä olevassa pienessä keskuskraatterissa. Sen reunoilla näkyy tarkkailulaitteistoa, ja lennonjohdon tapainen ottaa yhteyttä Nittayaan ja kyselee tämän asioita. Nittaya ja Kai tulkitaan jotenkin Fa Jingin kätyreiksi, eikä heihin suhtauduta erityisen läpimästi. Lentävä auto tuodaan kuitenkin alas. Sisemmässä kraatterissa on puolipysyvää asutusta, pääosin kuplateltoissa, mutta paikalla on selvästi tavallista enemmän ihmisiä. Vaikutelma on, että telttakylää ollaan kovasti laajentamassa, ja jopa joitakin pysyivä bunkkerimaisia rakennelmia väsätään.Ruokalähetys viedään muonitusrakennukseen, jossa se otetaan kiitollisesti vastaan. Nittaya ja Kai syövät, ja käyvät sitten ilmoittautumassa hallintoteltassa.


<-- Sirenum 4: Zircon



CategorySirenum - CategoryPelit
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki