Revision [1413]

This is an old revision of OutThere0 made by AdminDare on 2021-11-03 20:38:26.

 

Out There 0: Hahmonluonti



Premissi


Out Threren hahmon pelaaja luo itse. Käytössä on todella nopea luontimekanismi, jossa hahmo luodaan muutamalla valinnalla ja rastilla ruutuihin. Tavoite on, että luotu hahmo on sellainen, jonka pelaaja itse tuntee ja jota pitää kiinnostavana. Halutessaan hahmolle voi kirjoittaa paljonkin taustaa, koska siitä ei ainakaan ole haittaa. Pakko ei kuitenkaan ole.

Hahmot luodaan erikseen: he eivät tunne toisiaan ennen pelin alkua.

Hahmojen on tarkoitus olla kohtalaisen tavallisia 2130-luvun aikuisia ihmisiä. Pelin alkupaikka on Nagara Rimba Nusa, Indonesian pääkaupunki. NRN on varakas ja kansainvälinen kaupunki, samaan tapaan kuin vaikkapa joku Sydney nykyaikana. Se on vaurastunut teknologialla ja etenkin Tyynenmeren avaruushissin kautta sille tulee huomattavasti vaurautta, mutta Indonesia ei ole mikään eurooppalainen hyvinvointivaltio ja tuloerot ovat melkoset. Varsinkin ylemmät sosiaaliluokat ovat täynnä japanilaisia, kiinalaisia, eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia.

Pelaajahahmon kansallisuus ja etninen tausta voi olla melkein mikä tahansa. Poikkeus: ei suomalaisia. (Pelinjohdon linja kaikissa peleissään on, että joko kaikki hahmot ovat suomalaisia, tai yksikään ei ole; muuten pelaajien kulttuuritausta muuttuu liian dominoivaksi elementiksi pelissä)

Konkreettinen hahmonluonti


Valitse ensin hahmokonsepti esim. seuraavista:


Muutakin voi yrittää tarjota; kysy pelinjohtajalta jos haluat jotain tuon listan ulkopuolelta.

Sitten täyttele oheinen hahmolomake, johon tarvitaan perustietoja: nimi, ikä, ammatti, kansallisuus, ulkonäkö, perhe yms. "Tavoite" on joku simppeli henkilökohtainen mission statement jostain, minkä hahmo kokee tärkeäksi (raha, isänmaallisuus, "haluan tehdä oikein", "haluan päästä mahdollisimman vähällä", "haluan kuuluisaksi" tjsp. Jos hahmo on vaikka kroonisen masentunut, voi myös olla vaikka "ei mikään" mutta tällaisen pelaaminen voi olla vähän kurjaa. Tavoitteen pitäisi tarjota hahmolle jotain vastausta kysymykseen "kuka minä olen omasta mielestäni")

Lisäksi siinä on 1-5 -matriisi, johon heitellään jotain ominaisuuksien tapaista, kuten fiksuutta ja sosiaaliluokaa. Jos matriisin ruutu on tummanharmaa, se ei ole tässä pelissä käytettävissä (eli en halua esim. hahmoja jotka on superhyperrikkaita tai tyhmiä). Kuitenkin: keskivertoarvo on aina 3, vaikka skaalan ruudut 1 ja 2 olisivat harmaita. Hahmiksen tarkoitus on kuvailla hahmoa itsellesi ja pelinjohtajalle.

Hahmon numeerisia ei tarvitse mitenkään erityisesti tasapainottaa. Jopa monet näennäisesti hyvät piirteet pitävät tässä pelissä sisällään haittoja. Kannattaa ennemmin laatia hahmo, jota voisi olla omasta mielestä kiinnostava pelata. Skaalan ylimmän arvon kanssa kannattaa myös olla tosi harkitseva; tämä on enemmän peli aika tavallisista ihmisistä kuin todella poikkeksellisista henkilöistä.

Hahmolle kannattaa kirjoittaa hahmolomakkeen lisäksi lyhyt biografia. Lause tai parikin riittää ("muutti Indonesiaan Johannesburgista 25-vuotiaana löydettyään sieltä elämänsä rakkauden") mutta halutessaan voi kirjoittaa vaikka minkälaisen novellin. Pelinjohtaja lupaa lukea kaiken joka on pituudeltaan alle 10 sivua.


There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki