Jos tunnet jo Eclipse Phasea ennestään, seuraavat huomiot ovat olennaisia:
* hahmot, kuten useimmat tasavaltalaiset, ovat lähtökohtaisesti flat morpheissa. Varakkaammissa saattaa olla joitain parannuksia.
* kellään ei ole aivokuoripinoa (harvoilla tasavallassa on), mesh implantteja tai muusaa

Devil and the Deep Black Skyn hahmot ovat nuoria Jupiterin tasavallan asukkaita - eivät vielä kansalaisia. Kuten valtaosa ikätovereistaan, he lähtevät asepalvelukseen saadakseen kansalaisuuden. Asepalvelus kestää neljä vuotta: ensin on puolen vuoden peruskoulutusjakso, sen jälken 3.5 vuotta palvelusta. Peruskoulutukseen ei ole tarkoitus kauheasti aikaa uhrata; jos meillä on yhteinen hahmonluonti, käydään se läpi sen yhteydessä.

Hahmojen ikä on 17-20 vuotta. He ovat todennäköisesti kotoisin Ger∂rin kaupungista Kallistolla (voi olla kotoisin myös jostain muusta Jupiterin tasavallan habitaatista). He voivat tuntea toisensa etukäteen tai eivät. Pelissä hahmot sijoittuvat tasavallan avaruuslaivaston palvelukseen samalle alukselle, jossa on 60 hengen miehistö ja 25 näistä on juuri asevelvollisuuttaan aloittavia; niinpä vaikka hahmot eivät tuntisi toisiaan ennestään, he päätyvät melko pieneen ryhmään jossa tutustuvat kyllä toisiinsa.

Asepalvelus on yhtenäinen niin rikkaille kuin köyhillekin, ja niinpä hahmot voivat olla lähes kaikista tasavallan yhteiskunnan kerroksista (tosin joku ultrarikas ehkä palvelisi jossain kevyemmässä paikassa). Ger∂r on kaupunkivaltiona köyhemmästä päästä, mutta sieltäkin löytyy varakkaita ihmisiä.

Useimmat pelaajahahmot ovat luultavasti syntyneet jossain nykyisen tasavallan habitaateista. He olivat lapsia kun koneälyt kapinoivat ja Maapallo muuttui elinkelvottomaksi. Joku voi olla Romahduksessa evakuoitua kotiplaneetan väkeä tai periaatteessa jopa muualta aurinkokunnasta myöhemmin tasavaltaan muuttunut (mutta ryhmään mahtuu korkeintaan yksi tällainen, koskapa näitä on niin vähän, ja tällaista hahmoa pelaavan kanssa pitää käydä läpi asioita, koska perspektiivi on hyvin erilainen).

Varakkaammilla hahmoilla saattaa olla jo valmiiksi joitakin biomodifikaatioita - immuniteettiä, paranemiskykyä ja eri painovoimiin sopeutumista kohentava sekä unentarvetta vähentävä perusmodifikaatiopaketti on yleinen kaikilla, joilla on moiseen varaa (paitsi jos on vaikkapa voimakkaasti uskonnollinen). Mikäli vanhemmat ovat olleet kunnnolla varakkaita, hahmo voi periaatteessa olla splicer, geneettisesti jo ennen syntymää paranneltu ihminen. (Splicereitä katsotaan hieman pitkään monessa tasavallan kolkassa, etenkin katolinen kirkko ja alemmat yhteiskunnan kerrokset paheksuvat niitä, mutta proseduuri ei ole lainvastainen.)

Sotavoimat tarjoavat kaikille asepalvelukseen astuville perustason biomodipaketin ilmaiseksi (saa kieltäytyä esim. uskonnollisista syistä, mutta näin innokas uskonnollisuus on Ger∂rillä verrattain harvinaista).

Parikymmpisen rooli tasavallassa


17-18 -vuotias nuori on juuri lopettanut 12-vuotisen koulunsa. Tyypillisesti hänellä on tämän jälkeen auki lähinnä surkeita duuneja tai matalan arvon opiskelupaikkoja; maailma tuntuu kasalta suljettuja ovia jotka aukeavat vain kansalaisuuden kautta. Edes kunnollista opiskelupaikkaa ei tahdo saada, ellei palvelukseenastumismääräyksessä ole jo nimi ja päivämäärä alla. Toki aloittamista voi hetken lykätä, mutta tämä vain siirtää aloituspäivää, ja valmistua ei yleensä voi ellei asepalvelus ole suoritettu. (Toisaalta, poikkeuksellisen lahjakkaat nuoret saattavat viettää asepalveluksensa vaikkapa oman alansa sotilaallisessa tutkimuslaboratoriossa. Asepalvelus ottaa monia muotoja.)

Pelin ei ole tarkoitus käsitellä äärilahjakkaiden erityispalvelusta, vaan sitä aivan peruskuraa, johon valtaosa palvelukseen lähtevistä joutuu. Oikeastaan ainoat hahmot, jotka tuolla eivät voisi olla ovat aivan törkeät supernerot tai tyypit, joilla on kunnolla poliittisia suhteita. (Hahmot voivat olla lahjakkaita, jopa erittäin lahjakkaita; pelinjohtajana minulla on hauskempaa jos scifipelin hahmot ovat teräviä.)

Toisessa ääripäässä, tasavalta uskoo voimakkaasti kurin ja isänmaallisuuden parantavaan voimaan. Hahmo saa olla huomattavan luonnevikainen nuorisopsykopaatti ennenkuin häneltä evätään mahdollisuus palvelukseen tämän perusteella. Hyvä tapa lähteä oikaisemaan nuorella iällä väärään suuntaan lähtenyttä elämää on lähteä asepalvelukseen: kun olet kerran kansalaisuuden saanut, siviilinä tehdyt rikkomukset eivät enää ketään kiinnosta.

Hahmokonsepteja


Pelaajien ehdottamia hahmokonsepteja, luettelen tässä päällekkäisyyden välttämiseksi.


Hahmonluontisession tuloksia



CategoryMeta - CategoryDeepBlack
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki