Revision [54]

This is an old revision of Hahmonluonti made by AdminDare on 2015-04-10 16:02:03.

 

Jos tunnet jo Eclipse Phasea ennestään, seuraavat huomiot ovat olennaisia:
* hahmot, kuten useimmat tasavaltalaiset, ovat lähtökohtaisesti flat morpheissa. Varakkaammissa saattaa olla joitain parannuksia.
* kellään ei ole aivokuoripinoa (harvoilla tasavallassa on)

Devil and the Deep Black Skyn hahmot ovat nuoria Jupiterin tasavallan asukkaita - eivät vielä kansalaisia. Kuten valtaosa ikätovereistaan, he lähtevät asepalvelukseen saadakseen kansalaisuuden. Asepalvelus kestää neljä vuotta: ensin on puolen vuoden peruskoulutusjakso, sen jälken 3.5 vuotta palvelusta.

Hahmojen ikä on 17-20 vuotta. He ovat todennäköisesti kotoisin Ger∂rin kaupungista Kallistolla (periaatteessa voi olla kotoisin myös jostain muusta Jupiterin tasavallan habitaatista). He voivat tuntea toisensa etukäteen tai eivät. Pelissä hahmot sijoittuvat tasavallan avaruuslaivaston palvelukseen samalle alukselle, jossa on 60 hengen miehistö ja 25 näistä on juuri asevelvollisuuttaan aloittavia; niinpä vaikka hahmot eivät tuntisi toisiaan ennestään, he päätyvät melko pieneen ryhmään jossa tutustuvat kyllä toisiinsa.

Asepalvelus on yhtenäinen niin rikkaille kuin köyhillekin, ja niinpä hahmot voivat olla lähes kaikista tasavallan yhteiskunnan kerroksista (tosin joku ultrarikas ehkä palvelisi jossain kevyemmässä paikassa). Ger∂r on kaupunkivaltiona köyhemmästä päästä, mutta ei sekään ole vailla paremmin toimeentulevia ihmisiä.

Useimmat pelaajahahmot ovat luultavasti syntyneet jossain nykyisen tasavallan alueella. He olivat lapsia kun koneälyt kapinoivat ja Maapallo muuttui elinkelvottomaksi; on periaatteessa mahdollista, että joku olisi Romahduksessa evakuoitua kotiplaneetan väkeä (mutta ryhmään mahtuu korkeintaan yksi tällainen, koskapa näitä on niin vähän).




CategoryMeta - CategoryDeepBlack
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki