User Tools

Site Tools


komennus

Komennus: Jupiterin junta, 10 AF

Pääsuunnitelma

Stellar Intelligence tahtoo henkilön nimeltä ABILENE OF PAIN. Abilene on alunperin hyperkorporaattimaailmasta lähtenyt simulaatioasiantuntija, jolla on myös hyvin kattava perehtyneisyys kaikenlaisiin uskontoihin. Abilenen tarkka tausta ei ole tiedossa - alunperin hän on oletettavasti ihminen ja kotoisin Terralta, mutta detaljit ovat hämärän peitossa.

Joka tapauksessa vuosi pari takaperin Abilene työskenteli Cogniten leivissä Phobosilla, tavanomaista salaisemmassa mielisimulaatioprojektissa. Projekti sai aikaan jonkinlaisen läpimurron, mutta Abilene häipyi tulosten kanssa - ja murhasi pari muuta tutkijaa sekä hävitti Cogniten tutkimusdatan. Tutkijoiden onsite-backupit olivat jotenkin korruptoituneet (kukaan ei tarkalleen tiedä, miten Abilene tämän oli järjestänyt), joten heidät piti palauttaa yli kuukauden ikäisestä offsite-kopiosta. Tutkimustulokset olivat mennyttä - itse asiassa väitetään, että tutkijoiden backupit eivät edes osanneet sanoa, mitä projekti oli lopulta lähtenyt tutkimaan. Cognite on tästä jokseenkin käärmeissään.

Stellar Intelligence on kontraktoitu hakemaan Abilenen ego takaisin, ehjänä. Abilene ei tiettävästi suhtaudu hyvin forkkaukseen, eikä luota kuin harvoihin egocastereihin (aivan syystä - Konsortio valvoo monia näistä). Abilene on nähtävästi onnistunut livahtamaan jonnekin Jupiterin tasavallan reuna-alueille.

Virallisesti Abilene tahdotaan takaisin kollegoidensa murhista. Oikeasti Cognite tahtoo hänen päässään olevat tiedot, ja varmistuksen siitä, että ne eivät ole levinneet muualle (ja jos ovat, tiedon siitä, minne). Stellar Intelligence ei tiettävästi ole tämän suhteen aikeissa puukottaa Cognitea selkään.

Abilenen jäljittämisen aikana on selvinnyt, että hän tekee yhteistyötä DIAFOTISMOS-nimisen titanilaisen filosofin ja akateemikon kanssa. Tämä on todella huono uutinen - jos autonomistit tai muut anarkistit pääsevät käsiksi Abilenen dataan, se varmaan leviää aivan minne sattuu. Abilene on itse onneksi enemmän salaileva kuin tietoja kaikille levittävä, mutta tarkkaa selvyyttä hänen aikeistaan ei ole.

Jupiterin tasavallalla on käynnissä diplomaattinen vääntö Titanin kanssa koskien Diafotismosta ja paria tasavaltalaisten egoa, jotka Tasavalta väittää tämän kaapanneen. SI on ottanut yhteyttä jupiterilaisiin ja ehdottanut yhteistyötä. Jupiterin tasavalta haluaa Diafotismoksen, SI tahtoo Abilenen, ja kummallekin toisen kohde on aika yhdentekevä.

Sivujuoni

(henkilökohtainen intressi Stellar Intelligencen viimeaikaisiin puuhiin)

Vastikään SI:n operaattorit FRANCIS NGYEN ja PONG HO tekivät Jupiterin juntan avaruusjoukoissa peiteoperaation. He jäljittivät TITAN-koneita, jotka olivat puolitoista vuotta sitten tuhonneet tasavaltalaisen habin ja sen koko usean tuhannen ihmisen väestön (varmaan pahin TITAN-isku muutamaan vuoteen). Ngyen ja Ho olivat jotenkin onnistuneet junailemaan SAINT SUNNIVA -nimisestä jupiterilaisesta partiofregatista itselleen agentin, jonka avulla he tonkivat hyökkäystä. Jos Tasavallan uutisiin on uskominen, samainen fregatti onnistui pari kuukautta sitten jäljittämään TITAN-laitteet ja tuhoamaan niiden pesäkkeen. Samalla keikalla Ngyen ja Ho keräsivät TITAN-tiedettä ja teknologiaa omiin tarkoituksiinsa. (Ei ole varsinaisesti syytä uskoa, että Ngyen ja Ho juonivat millään tavalla Stellar Intelligencen etuja vastaan, ainoastaan puukottavat selkään kaikkia muita pyrkyreitä matkallaan ylöspäin organisaatiossa.)

Ngyen-Ho -tiimi on hahmosi kilpailijoita. Ngyen on lunanvietnamilainen pessimistinen kenttäagentti, Ho marsilainen yli-itsevarma neosimpanssi ja neurokirurgi. Kaikki, joka jollain tavalla haittaa heidän puuhiaan tai antaa etulyöntiasemaa heihin nähden, on hyvästä, ja he näkevät asiat epäilemättä samoin. Heidän agenttinsa oli Saint Sunnivalla toimiva nuori asevelvollinen, nykyään alikersantti. Kun tilaisuus tuli, muutamasta narusta vetäminen varmisti, että Saint Sunniva oli alus, joka määrättiin SI:n yhteistyökumppaniksi tähän operaatioon. Perusteleminen oli melko helppoa: Saint Sunnivan miehistö oli ollut tekemisissä myös Diafotismoksen kanssa, ja ilmeisesti yksi miehistön jäsenistä oli joutunut titanilaisen akateemikon egokaappaamaksi.

Valitettavasti SI:n tuorein tiedusteludata Saint Sunnivasta ja Jupiterin avaruusjoukoista tulee Ngyen-Ho -kaksikolta, ja he ovat epäilemättä myrkyttäneet kaivon kaikille muille, jotka pyrkivät samoille apajille. Niinpä on ollut parempi olla edes vilkaisematta näiden kahden raportteja, koska se on luultavasti täynnä misinformaatiota ja ansoja. Turvallisempaa on vain mennä sisään lähes sokkona, luottaen pelkästään SI:n yleiseen tietoon Jupiterin juntan meiningeistä. (Ts: enimmäkseen ksenofobisia, takapajuisia, hampaisiin asti aseistettuja uskonnollisia fasisteja.)

Resurssit

Käyttöön on osoitettu Sigma 00DX -luokan jahti. Jahdin varusteisiin kuuluu setti tarpeelliseksi katsottuja morfeja sekä pöytäkoon nanofabrikaattori jolla on SI:n normaalit rajoitukset (ts. vain laillisia piirustuksia voi käyttää, aseita yms. voi printata). Jahdilla on egocastausvarusteet, egosilta ja yleensäkin kaikki mitä yhden hengen pienoishabi voisi tarvita.

SI on asettanut tehtävän käyttöön kulutilin, jota on tarkoitus käyttää jahdin reaktorin polttoaineeseen ja reaktiomassaan, paikallisiin maksuihin sekä nanofabrikaattorin materiaaleihin. Jupiterin juntan avaruudessa kulutilin odotettu käyttö on maks. 10000 tasavallan dollaria (alustavat maksut viranomaisille on jo suoritettu). Toki omaisuutta on enemmänkin, mutta ei jupiterilaisilla ole oikeastaan myydä mitään, mikä olisi tehtävälle hyödyllistä. Sotilaskoneiston yhteistyö on joka tapauksessa jo hankittu.

Toimijakenttä

Seuraavat tahot ovat relevantteja komennuksen kannalta.

Cognite: Maksava asiakas, jolta on kadonnut salaisuuksia. Cogniteen ei ole suoraa yhteyttä, viestintä tapahtuu SI:n kautta. Cognite on toimittanut jäljittämisen kannalta suoraan relevanttia tietoa pyydettäessä, mutta on ollut täysin vaiti mistään, mikä liittyy projektiin, jossa Abilene työskenteli.

  1. tavoite: haluavat Abilene of Painin egon
  2. tavoite: haluavat, että tämän viemät salaisuudet eivät päädy ulkopuolisille
  3. tavoite: aivan erityisesti tahtovat, että salaisuudet eivät päädy anarkisteille

Stellar Intelligence: Työnantaja. Toimittaa resurssit, vastaa kaikkiin tietopyyntöihin. Vaikka SI kokonaisuudessaan ei varmasti aiokaan tehdä mitään selkäänpuukotuksia, kilpailijat hyperkorporaation sisällä voivat koettaa tehdä ikäviä temppuja. On käytännöllisintä olla laskematta SI:n varaan taktisissa yksityiskohdissa ja nähdä se vain strategisena liittolaisena.

  1. tavoite: haluavat suorittaa Cogniten antaman toimeksiannon
  2. tavoite: haluavat ylläpitää toimivat suhteet Jupiterin juntaan
  • *Francis Ngyen ja Pong Ho: Kilpailijoita, joilla saattaa olla vaikutusvaltaa Saint Sunnivalla, vaikka itse eivät enää varmaan maisemissa olekaan. - tavoite: jallittaa korporaation sisäisiä kilpailijoita - tavoite: ylläpitää omat kontaktinsa jupiterilaisiin Jupiterin avaruusjoukot: Jupiterin sotilasjuntan nyrkki on suostunut yhteistyöhön SI:n kanssa. Tätä tapahtuu toisinaan, mutta kukaan tämän operaation henkilöistä ei ole ollut mukana tällaisessa aiemmin. Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi olla kelvollinen liittolainen, mutta vainoharhaisuuden ja äärimmäisen biokonservatismin vuoksi taktisella tasolla vastaan saattaa tulla yllätyksiä. Juntalla ei pitäisi olla mitään kiinnostusta Abilene of Painin puuhiin, mutta heille ei silti ole vielä kerrottu näistä paljonkaan. SI:n tavoitteiden mukaista on hyvät yhteistyösuhteet tähän organisaatioon. - tavoite: haluavat Diafotismoksen - tavoite: haluavat Diafotismoksen kaappaamat egot JSFI: Jovian Space Forces Intelligence, Jupiterin sotilastiedustelu. Avaruusjoukkojen sisäinen organisaatio, joka epäilemättä seuraa tätäkin operaatiota vaikkei virallisesti olekaan mukana. Tavoitteet arvaamattomat, ja viimeisin tiedusteludata näistä on myrkytettyä. - tavoite: tuntematon Titanin kansainyhteisö: Autonomistiliitto on ainakin periaatetasolla Diafotismoksen egokaappauksia vastaan, ja väittää tutkineensa kansalaisensa puuhat sekä todenneensa, ettei tämän voi todistaa tehneen mitään sellaista. Tarkka maineestaan moraalisena toimijana ja menettää paljon poliittista vaikutusvaltaa jos tähän tulee tahra. Ei keskusteluyhteyttä SI:n kanssa, eikä sellaista haluta avata. Cognite pitää tärkeänä, että Titan ei saa edes tietää Abilenen toimista. Viestii Jupiterin juntan kanssa. - tavoite: tahtovat Jupiterin palauttavan Diafotismoksen forkin - tavoite: näyttää moraalisesti oikeassa olevalta Diafotismos: Itsenäinen titanilainen tutkija. Nojaa kansallisuuteensa ja väittää, ettei ole tehnyt mitään väärää, maineikas akateemikko jolla ei kuitenkaan ole poliittista vaikutusvaltaa kotonaan. Anarkistina hyvin tarkka maineestaan. Jos hänen voidaan osoittaa tehneen mitä Tasavalta väittää, jää vaille Titanin tukea (mutta nämä tuskin silti haluavat tätä luovuttaa kenellekään). - tavoite: tuntematon - jupiterilaiset osannevat kertoa tästä lisää? Resurrektionistit:** Abilenen pikkuinen brinker-faktio on tuntematon tekijä. Uskonnollinen yhteisö aurinkokunnan laitamailla on hyvin pieni (alle 1000 henkeä, vähäiset resurssit), mutta sen aikeistakaan ei tiedetä juuri mitään. Oletettavasti Abilenen liittolaisia ja SI:n operaation vihollisia.
  1. tavoite: tuntematon

CategoryStellarIntelligence

komennus.txt · Last modified: by 127.0.0.1