Devil and the Deep Black Sky 19a: Romanttista draamaa



<-- 17: FNGs - 21: Kauhun tasapaino -->

"Voisvatko nämä anarkistit olla samaa porukkaa?"
- Vettermoln

 


Saint Sunniva, Kalliston kiertorata, helmikuun loppupuoli


Baharian kanssa käydyn taistelun jälkeen Saint Sunnivan ruuma on täynnä erikoisia evakuoituja olentoja. Vastatulleet matruusit ihmettelevät niitä, etenkin kolmen puhuvan gorillan perhettä. Lillehammer kertoo Vettermolnille tarinoita siitä, kuinka Saint Sunniva joskus pysäytti tullitarkastusta varten aluksen, joka oli täynnä vettä ja jonka miehistö koostui mustekaloista, joku toinen muistelee kertaa, jolla Saint Sunniva oli täynnä puhuvia muka-älykkäitä papukaijoja. Gorilloja päivitellään, ja väitteeseen, että yksi gorilloista on farmaseutti suhtaudutaan epäuskoisesti.

Al-Hamar rupattelee Pedro Hoaz -nimisen Marsista saapuneen siirtolaisen kanssa, ja kuulee tarinoita suuryritysten hirmuisesta menosta Marsissa. Pedro kertoo riittävän rikkaiden vaihtavan kehoaan, ja monien Marsissa asuvien olevan maapallolta uploadattuja jotka on sijoitettu vuokrattuihin robottikehoihin, joita he eivät edes omista. Hoaz ei itse rakasta Marsia, ja on muuttamassa siitä Saturnuksen järjestelmään.

Vettermoln on mukana Baharian raadon riisumisessa. Siellä häntä hämmentää erityisesti suuri neutrinolähetin, joka on kytketty tietokoneisiin ja lääkintätilaan. Tämä on egosilta: laite, jolla voidaan siirtää mieliä avaruuden halki ja kehosta toiseen. Kuten muutkin Baharian arvokkaat osat, se puretaan ja paketoidaan siirrettäväksi eteenpäin.

Koulutushaaroihin sijoitukset tapahtuvat: Masterman, al-Hamar ja de Arcio päätyvät asejärjestelmiin, Vettermolnin nimitys alusjärjestelmiin ja Hwangin sukkulalentoon vahvistetaan Kneipz saa lähtöpassit rangaistuslaivueeseen, Barrahan lähtee maitojunalla kotiin. de Arcio tuskailee asejärjestelmien matematiikan kanssa.

Evakuoidut siirretään muille aluksille kuljetettavaksi Libertyyn ja sieltä eteenpäin määränpäähänsä. Saint Sunniva lähtee kohti Lysithea-kuuta, ja siellä sijaitsevaa Friedman-habia.

Friedman, maaliskuun alku, viikonloppuvapaan perjantai

Friedman

Sijainti: Lysithea
Perustettu: 2126
Tyyppi: Kennosto
Mitat: Kuun halkaisija n. 36 km, etäisyys Jupiteriin 0,086 AU
Painovoima: mikropainovoima (0,013 G)
Väkiluku: 15000
Etniset ryhmät: Latinalaisamerikkalaisia
Kielet: Espanja
Uskonto: Katolinen
Elinkeinot: Viinitilatoiminta
Naapureita: Pinochet (Himalia), Buckley (Elara)

Saint Sunnivaa korjataan. Valtaosa miehistöstä saa viikonlopun satamavapaan. Parin laivallaolokuukauden jälkeen mökkihöperöys melskaa aivoissa ja raha polttaa taskussa. Vuoden 2145 vuosikurssi pääsee ensimmäiselle satamavapaalleen. Matruusit laskeutuvat sukkulalla Lysithea-kuun pinnalle, ja maahantulotarkastuksen jälkeen kirmaavat habiin. 15 000 asukkaan Friedman ei varsinaisesti ole maailmankaikkeuden paras menomesta, mutta kyllä sieltäkin hotelleja ja baareja löytyy. Mikropainovoimahotellit ovat vähän tympeitä, mutta sentään paikka on halpa. Hotelleissa vaihdetaan siviilivaatteet päälle ja lähdetään riehumaan.

Aselajeittain aliupseerit tarjoavat tuoreille alaisilleen lasilliset. Baareissa selviää, että Friedmanin claim to fame on viinintuotanto: eteläamerikkalaisia viininviljelijöitä päätyi tänne Romahduksen jälkeen, ja nyt pikkuinen habi on Tasavallan maineikkain viinintuottaja. Niinpä vaikka kalja onkin pahaa ja painovoima mikroa, viini on sekä edullista että todella hyvää.

al-Hamar erkanee asejärjestelmien baari-illasta ja päätyy sporttibaariin, jossa valtausporukka ja Vettermoln katsovat lätkää ja harrastavat kädenvääntöä. Täällä he tapaavat muita lomalla olevia sotilaita, Ion avaruusjalkaväkeä. Avaruusjalkaväki on täällä odottamassa kyytiä, ja heidän kyytinsä on ilmeisesti juurikin Saint Sunniva. He eivät kuitenkaan tiedä, mihin he ovat tarkalleen jatkamassa, eivätkä Saint Sunnivan matruusitkaan osaa kertoa.

Sotilas FloresAvaruusjalkaväkijoukkueen medikki Flores on kotoisin Friedmanilta, ja osaa kertoa paikan tanssiravintoloista. Näitä on kokonaista kaksi: toinen nuorisolle, toinen yli kolmekymppisille. Nuorisotanssipaikka on ahdas, mutta siellä on hyvä meno. al-Hamar, Olano ja Vettermoln bilettävät täällä ahkerasti, ja paikalle saapuu muitakin saman vuosikurssin tyyppejä, sekä avaruusjalkaväekä. Vettermoln juttelee Floresin kanssa. Tämä ei selvästikään viihdy Friedmanilla, ja aikoo heti kansalaisuuden saadessaan muuttaa huitsin kuuseen täältä.

al-Hamar juo aivan liikaa ja pokaa itselleen seuraa.


 (image: https://posthuman.karmavector.org/images/Kuvitus/scholl_punchy.jpg)

Lauantai


Aamulla al-Hamar herää, ja tajuaa iskeneensä eilisiltana matruusi Natalie Schollin. Sentään seksi oli hyvää, mutta Schollin hurmaava luonne ja resuinen olemus ovat vähän kauhea asia, joihin herätä. Onneksi Scholl ymmärtää lähteä heti herätessään. Krapula-aamiaisella al-Hamar tunnustaa Olanolle päätyneensä sänkyyn Schollin kanssa. Olano lupaa olla kertomatta kenellekään. Hänellä itsellään ei ollut käynyt flaksi, mutta hän oli saanut kuulla underground-leffafestarista kaupungissa. Lisäksi kerrotaan, että Jola Ravn oli ilmeisesti iskenyt lentokersantti Ingrid Olafsenin. Texidor taas oli edellisiltana baarivisassa voittanut jonkun massiivisen viinipullon, jonka aikoo jotenkin salakuljettaa alukselle.

Vettermolnilla ei ole pahaa krapulaa. Hän käyttää aamupäivän kulkemalla Nielsonin ja Chemnitzin kanssa Lysithean pinnalla katsomassa paria historiallista nähtävyyttä ja syömässä välipaloja. Nielson ja Vettermoln tulevat hyvin toimeen: molemmat ovat äänekkäitä ja hyvin sosiaalisia. Chemnitz on lähinnä hiljaa. Sana leffafestarista on al-Hamarin voimin kiertänyt, ja kun alkuilta koittaa, HI-kaivoskuiluun laskeutuu melkoinen joukko matruuseja. Kuilusta poiketaan, kymmenen dollarin sisäänpääsymaksu suoritetaan huoltotyypin näköiselle miehelle, ja sitten päästään vanhaan huoltotilaan, jossa ektot eivät saa yhteyttä ulkomaailmaan ja jossa kuvaaminen on kiellettyä. Näköjään täällä näytettävät elokuvat ovat sensuroimatonta tuontitavaraa Tasavallan ulkopuolelta: ohjelmassa on historiallista fantasiaa, romanttista draamaa ja scifiä. Yleisöä on ehkä 50, eikä ole mahdollista erottaa, ketkä ovat järjestäjiä. Sotilaista paikalla ovat Olano, Mackay, Dimangas, Awardahila, Texidor, Hwang, Nielson, Chemnitz, al-Hamar, Grandalupo ja Vettermoln.

Leffafestareille saapuneetEnsimmäinen elokuva on massiivinen audiovisuaalinen tykitys, joka on teemoiltaan ja kerrontakeinoiltaan todella vieras tasavaltalaisille. Jotkut siitä pitävät, mutta Vettermoln saa siitä päänsäryn. Hän käy hetkeksi kaivoskuilussa haukkaamassa ilmaa, ja hänen ektoonsa tulee Iglesiasilta viesti. Hän palaa kertomaan Nielsonille poistuvansa hetkeksi, ja lähtee sitten.

Elokuva päättyy ja ihmiset pitävät varttitunnin ruoka- ja juomatauon. Leffa oli melkoisen hillitön, vaikka kaikkien mieleen se ei ollut. Samalla yleisön seassa kiertää mm. flaikkuja neoeläinten vapautusrintamasta ja sosialistisista työryhmistä. Kukaan ei varsinaisesti tuputa aatteita, eikä kukaan sotilas niihin tartu ainakaan kavereiden nähdessä. Vettermolnin poistuminen häiritsee joitakin, ja hetken mietitään, voisiko hän olla mennyt kielimään leffafestarista. Kuitenkin tämä todetaan lopulta tyhmäksi peloksi.

Seuraava elokuva on Marsiin sijoittuva romanttinen draama kehonsiirrosta, mielen kopioinnista ja muista huolestuttavista aiheista, ja se esittää transihmisiä empatialla. Sen aikana Vettermoln ilmestyy takaisin, ilman CDC-ratsiaporukkaa hännillään. Romanttisen draaman päätyttyä Vettermoln kertoo, että hän oli käynyt Mastermanin ja Lavezzin kanssa tarkistamassa erään habin sisäisen ilmalukon. Siellä kaksi avaruusjalkaväen sotilasta (Invierno ja Dolcevita) oli ollut tajuttomina ja hapenpuutteen uhkaamana. Heidät oltiin toimitettu sairaalaan. Oli vielä epäselvää, oliko kyseessä onnettomuus vaiko henkirikoksen yritys.

Viimenen leffa on found footage -tekninen scifikauhurymistely Kuiperin vyöllä: sosialistis-anarkistiset superagentit löytävät koneälyjen pesäkkeen, ja räjäyttävät sen atomeiksi. Leffa on melko intensiivinen ja reipas, sen päähenkilöt vaan ovat sellaisia, joita Tasavallassa ei pidettäisi sankarina. Tämän jälkeen festari päättyy, ja vieraat häipyvät pienissä porukoissa.

Lauantai-ilta


Kaivoskuilussa ektot alkavat taas toimia. Ilmalukosta löytneiden sotilaiden jälkeen aliupseerit ovat kyselleet kaikkien sijainnin perään, mutta Vettermoln on raportoinut leffafestareilla olijoiden olevan kunnossa. Jola Ravnilta on jossain vaiheessa myös tullut viesti, että kuulemma Tasavalta ja Autonomistiliitto ovat nyt oikeasti ajautuneet sotaan kreikkalaisilla. On epäselvää, voiko tätä pitää luotettavana tietona; monien mielestä Ravn on keksinyt tämän omasta päästään.

Sotilas InviernoSotilas InviernoPosse päätyy Texidorin hotellihuoneeseen ihastelemaan pojan voittamaa valtavaa viinipulloa. Sairaalalta tulevien viestien mukaan ilmalukosta löytyneet sotilaat ovat kunnossa, mutta heidän tapaustaan tutkitaan nyt murhayrityksenä CDC:n ja aliupseeriston toimesta. Sotauutinen ja rikosuhka vetää porukan vähän hiljaiseksi. Lopulta joku tajuaa tilata viiniä ja todetaan, että jos nyt kerran on alkamassa sota, ei viimeistä vapaata iltaa kyllä käytetä asiaa murehtimalla. Kaikki juovat hyvät pohjat ja suuntaavat tanssipaikkaan ... ja sieltä toiseen tanssipaikkaan, kun heidät saavuttaa väite, että Jola Ravn on ilmoittautunut siellä amatöörien strippausiltaan. Hwang ei 16-vuotiaana pääse tänne sisään, mutta muut selviävät aikuisten tanssiravintolaan, jossa lavalla puolen tusinaa amatööriä pitää striptease-esityksen. Jola Ravn osoittautuu hyvin lahjakkaaksi, tosin paikalle ilmestyvä kersantti Olafsen näyttää hyvin happamalta siitä, että tämä puuhaa moista. Toinenkin sotilas, valtausmatruusi Piotr Sokolov, on yllytetty osallistumaan, ja niinikään esiintyy edukseen.

Strippauksen jälkeen tanssipaikassa soi musiikkia, josta voi pitää ironisesti ("musaa, jota mun faija kuuntelee"), ja sen sekä alkoholin voimin sotilaat bilettävät menemään. Ravn ja Sokolov palaavat yleisön joukkoon. Kersantti Olafsen näyttää paheksuvan Ravnin käytöstä, mutta Ravn itse ole millänsäkään. Olano ja al-Hamar päättävät, että tänä yönä he pokaavat itselleen hyvää seuraa, ja löytävätkin pari paikallista viininviljelysharjoittelijaa jotka ovat sekä silmää miellyttäviä että siedettävää juttuseuraa. He viettävät yön näiden kanssa.

Vettermoln juttelee lisää lääkintämatruusi Floresin kanssa. Flores kertoo, että ilmalukosta löytyneet sotilaat ovat palanneet tajuihinsa, ja kertoivat kuvausta tyypeistä, jotka olivat heidät ilmalukkoon jättäneet. He olivat jotain paikallisia anarkisteja, jotka olivat koettaneet houkutella heitä puhumaan sotilasasioista ja tarjonneet paljon alkoholia. Vettermoln huolestuu: voisiko leffafestarin järjestäjillä olla yhteyksiä näihin henkilöihin? Hän ja Nielson pohtivat asiaa, ja he päätyvät lähtemään DH-sektorille juttelemaan Mackayn kanssa.

 (image: https://posthuman.karmavector.org/images/Kuvitus/friedman_dh-sektori.jpg) DH-sektori on pyörivä sylinteri, jossa on jopa 0.2G:n painovoimakin. Sinne pääsee kulunvalvonnan läpi Mackayn kutsumana. Sisällä on raikas ilma ja sylinterin sisäpinnalle rakennettu omakotitalolähiö. Sylinteri on kellonajan mukaan yövalaistuksessa. Liikkeellä on vain vähän ihmisiä. Täällä asuvat Friedmanin rikkaimmat ihmiset, ja täällä on Mackayn kallis hotelli. Isossa huoneessa on oma terassi ja ulko-ovi ja huoneen sisustus on kallista; 400 dollaria per yö hinnoittelee paikan kauas useimpien budjetin ulkopuolelle. Mackay pyytää kaverinsa sisään, ja kalpenee kun hän kuulee murhayrityksen taustasta ja mahdollisista anarkistikytköksistä. Hän sanoo, että voisi kertoa alikersantti Falkille elokuvafestarista: tämä osaisi reagoida asianmukaisesti.

Yötä myöten Vettermoln, Nielson ja Chemnitz käyvät vielä tarkistamassa kaivoskuilussa olleen teatterin. Se on puhdistettu, ja ilmastointikanavassa pieni DNA-scrubberi hurissee hävittääkseen jäljet siitä, että täällä on kukaan edes ollut. Vettermoln sammuttaa laitteeen.

Sunnuntai


Suurin osa matruuseista päätyy yhteiselle brunssille (mitä nyt Scholl on putkassa). Nyt uutisissakin aletaan jo puhua kreikkalaisilla puhjenneesta sodasta. Brunssifiilis on huolestunut, mutta Hwang väittää tietävänsä, ettei Saint Sunniva voisi olla kreikkalaisille menossa - siltä kestäisi matkaan puolitoista kuukautta. Mutta miksi sen kyytiin on sitten tulossa 25 avaruusjalkaväen sotilasta?

Sunnuntaipäivä kuluu seesteisissä merkeissä, ja iltaa myöden palataan vähitellen Saint Sunnivalle. Siellä avaruusjalkaväki on täyttänyt kaikki paikat, ja ruuma on täynnä heidän asekonttejaan. Aliupseerit määräävät punkkajakoa. Ilmalukossa olleet Invierno ja Dolcevita ovat jo jalkeilla, ja heidätkin voidaan ottaa mukaan.

Kapteeni vahvistaa Tasavallan ja autonomistiliiton olevan aseellisissa vihamielisyyksissä, mutta sanoo, että Saint Sunniva on jo kreikkalaisilla ollut, eikä ole sinne palaamassa. Aluksen seuraava kohde on Mioryn habitaatti pienessä kuussa, 5 päivän matkan päässä.


Pelinjohtajan kommentit


Kahden pelaajan kohelluspeli alle kuuden tunnin valmistelulla. Jaksojen 18 ja 19 tapahtumat hieman toisesta perspektiivistä katsottuna. Peli oli oikein hauska pelauttaa; aliupseerien kanssa pelkkä hölmöily on vähentynyt kun raskas vastuu painaa hahmojen harteita. Niinpä oli hyvä taas mennä takaisin "känniset sotilaat vapaalla" -peruskuvioon.


<-- 17: FNGs - 21: Kauhun tasapaino -->


CategoryPelit - CategoryPelit2145 - CategoryDeepBlack
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki