Devil and the Deep Black Sky 2: Lähetys vapaasta maailmasta


<-- 01: Ihmiskunnan nuoret toivot - 03: Tanssia ja tatuointeja -->


"Mitä jännää sä toit tullikeikalta?"
- Valtausmatruusi Lillehammer

 


Tammikuun loppupuoli, Jupiterin tasavallan avaruus


Taiyuan


Saint Sunnivan sukkula lentää kohti valtavaa sisemmästä järjestelmästä lähtenyttä rahtialusta. Se on Marsista, Planetary Consortiumin alueelta, ja se kuljettaa siemenviljaa sekä ruoka-aineita ulompaan aurinkokuntaan, ja on aikeissa käyttää Jupiterin painovoimalinkoa lyhentämään matka-aikaansa. Kuten kaikki tällä tavoin kulkevat alukset, myös Prosperity Groupin omistama Taiyuan, joutuu alistumaan Tasavallan tullitarkastukseen ja maksamaan läpikulkumaksun. Tarkistusta on suorittamassa ryhmä tuoreita sotilaita, ja komennossa on ylimatruusi Nielsen. Nielsen ei ole varsinaisesti vakuuttanut ketään pätevyydellään tähän mennessä, eikä hänellä selvästikään ole kykyä tajuta, että hän on lähes vaarallisen hölmö. Sukkulaa lentää Bogedal tarkasti ja taitavasti, Acosta, Coleman, Falk ja Iglesias ovat valtauspanssareissa valmiina nousemaan Taiyuanille.

Kiinalaisia robottikehoissa olevia ihmisjäljitelmiäTelakoitumisen jälkeen rahtialuksen sisällä, mikropainovoimassa ja tyhjiössä, vastaan saapuu kaksi muovista humanoidirobottia, jotka toivottavat Tasavallan sotilaat tervetulleeksi alukseen. Minuutin juttelun jälkeen kaikki paitsi Nielson ovat tajunneet, että nämä eivät itse asiassa ole robotteja, vaan robottikehoon kopioituja jäljitelmiä ihmismielistä. Junwei ja Pao -nimiset kiinalaiset viestivät radiolla espanjan kääntöohjelman kanssa, ja avaavat auliisti rahtiruuman Tasavallan tullitarkastukseen. Manifestin mukaan lastina on siemenviljaa ja maataloustuotteita, ja konttien avaaminen viittaa samaan. Sotilaiden reaktio ihmisjäljitelmiin on vaihteleva. Coleman jututtaa heitä hieman, ja kysyy, minkä ihmeen vuoksi he ovat robottikehoissa. Junwei sanoo, että hänen alkuperäinen kehonsa tuhoutui Maapallon romahduksessa, ja hänellä on synteettinen keho liisattuna Prosperity Groupilta työntekoa varten. Tämä on hieman vaivaannuttavaa.

Jokaiselle sotilaalle viestitään erikseen, että Junwei ja Pao olisivat myös myymässä jotain arveluttavaa tavaraa "vapaasta maailmasta". Viestit erottuvat juuri ja juuri radiokohinasta; pukujen tallennus suodattaa sen pois siten, että jos joku jälkeenpäin tutkii sotilaiden edesottamuksia, hän ei kuule tarjousta. Falk ja Coleman päätyvät tarttumaan tähän, ja ostavat kasan lääkkeitä. Tarjolla olisi myös marsilaista mediaa ja elektroniikkaa, mutta näitä ei hankita. Sukkulalentäjä Bogedal koettaa ensin suostutella Iglesiasin ostamaan itselleen jotain, mutta kun Acosta ei tahdo tehdä tätä, Bogedal hankkiutuu itsekin Taiyuanille ostamaan vähän kiellettyjä tavaroita.

Tullitarkastuksen jälkeen yksi suuri rahtikontti määrätään siirrettäväksi Saint Sunnivalle läpikulkumaksuna. Tämä tapahtuu rutiinilla. Sukkula palaa fregatille.

Diilausta


Selvästi on yleistä, että tasavaltalaisilta aluksilta ostetaan kaikenlaista kiintoisaa, koska heti paluun jälkeen monet vanhemmat asevelvolliset kyselevät, mitä olisi tarjolla. Alusjärjestelmämatruusi Larson valistaa Colemania tämän ostamista aineista - erityisen hyvänä hän pitää Unissäkävelijäksi kutsuttua disassosiatiivista lääkettä, jonka avulla osa mielestä pystyy tekemään yksinkertaisia asioita samalla kun suurin osa jatkaa nukkumista. Coleman toimii Falkin edustana ja diilailee aineita kiinnostuneille, lähinnä alusjärjestelmien ja valtauksen matruuseille. Tylsistynyt vanhempi miehistö ostaakin niitä todella hyvään hintaan.

Koulutushaarojen valintaa


Parin laivallaoloviikon jälkeen ihmiset alkavat päätyä koulutushaaroihinsa. Acosta oli jo värvätty valtaukseen, Colemania kosiskellaan reaktoriin ja alusjärjestelmiin ja hän valitsee jälkimmäisen. Alusjärjestelmäaliupseeri Holst on sitä mieltä, että hänelle on taas heitetty kuollutta painoa - lähinnä Mackay ja Nielson.

Aseistukseen ja sillalle on kova tunku, nämä kun ovat ne haarat joista klassisesti jatketaan upseeriuralle. Valchak ja Iglesias tahtovat ainakin siltakoulutukseen, mutta heillä on kysymysmerkkinä de Vooght. Extropialainen on toistaiseksi saanut vaivattomasti täydet pisteet joka ainoasta soveltuvuuskokeesta, mutta hän ei ole vielä ilmaissut mitään erityistä kiinnostusta mihinkään koulutushaaraan. Valchek juttelee Iglesiasin kanssa tästä; hän sanoo, että ennemmin työskentelisi sillalla Iglesiasin kuin de Vooghtin kanssa. De Vooghtin asenne ei ole merkittävästi parantunut, ja mietitään, miten hyvin hän selviäisi tehtävässä, jossa olisi tarpeen osoittaa myös ihmistaitoja.

Acosta juttelee de Vooghtin kanssa tämän ylimielisestä asenteesta, mutta ei tunnu pääsevän kyynisyyden ja halveksunnan läpi. Iglesias taas käy kysymässä silta-aliupseeri Guanchanalta de Vooghtin mahdollisuuksista. Guanchana tuntuu näkevän de Vooghtissa vain erinomaiset koetulokset, eikä tunnu antavan paljon painoa sille, että de Vooght on ylimielinen ja ihmistaitoja vailla oleva nilkki.

Vapaan maailman mediaa


Bogedal on ostanut Taiyuanilta lääkkeiden lisäksi viihdettä ja uutisia Marsista, ja kun yö koittaa, hän järjestää toisessa vuosikurssin majoitustilassa elokuvan katselun. Tottakai marsilainen viihde on ehdottoman kiellettyä, joten tämä pitää tehdä salaa laivan päällystöltä. Sana on kiertänyt, ja paikalle ovat selvinneet kaikki joita asia suinkin kiinnostaa. Jopa yksi laivan aliupseereista, Holst, on saanut kuulla laittomasta elokuvasta, ja on saapunut paikalle katsomaan. Tämä huolestuttaa joitakin, mutta Holstilla on matruusien keskuudessa rennon tyypin maine, ja hän sanoo pitäneensä huolta siitä, ettei elokvailtaa häiritä.

Acosta ja Iglesias eivät tahdo katsoa marsilaista toimintaelokuvaa, ja de Vooght on todennut, että Konsortiosta tuleva viihde ei häntä säväytä. Monille muille leffa nimeltä Wheel of Karnak on kuitenkin häkellyttävä kokemus, nelituntinen tieteisspektaakkeli kaukaisesta galaksista jossa toiminta on häkellyttävän nopeaa, tarinankerronnan kikat omituisia ja lähtöoletukset vieraita. Nopeatahtinen leffa on liikaa joillekin, ja Mackay luovuttaa vikkelästi; toisaalta yleensä kaikkeen epävarmasti suhtautuva Perrigos on aivan haltioissaan. Coleman ja Falk katsovat koko rymistelyn loppuun saakka, ja sen jälkeen heidän on lähes mahdotonta saada unta. Falk on aiemminkin tutustunut jonkin verran Tasavallan ulkopuoliseen viihteeseen, joten hänelle shokki ei ole aivan yhtä suuri, mutta Coleman on seuraavan päivän aivan naatti.

Rahtitilassa


Nielson saapuu pyytämään Iglesiasilta apua: hän pelkää rikkoneensa lastiruumassa olevan Taiyuanilta saapuneen rahtisylinterin. Ilmenee, että hän ja hänen poikaystävänsä Chemnitz olivat olleet rahtitilassa pelleilemässä, ja olivat törmänneet sylinteriin josta oli lähtenyt irti salkun kokoinen osa. Tämän ei minkään järjen mukaan pitäisi olla mahdollista - rahtisylinterit on tehty kestämään paljon hurjempaa menoa kuin parin lemmenkipeän teinin tönimistä. Iglesias lähtee ruumaan vilkaisemaan, ja tosiaan löytää mainitun kaltaisen irtokappaleen, joka näyttää olleen magneetilla kiinni kontissa, päältäpäin katsoen osa sitä. Magneetti ei ole enää toiminnassa, ja valkoinen möhkäle ei muistuta mitään helposti tunnistettavaa.

Iglesias pyytää alusjärjestelmäaliupseeri Holstin apuun. Holst on Colemanin kanssa potemassa elokuvanjälkeistä pseudokrapulaa ja koettamassa välttää EVA-keikan. Hän ottaa kappaleen tutkittavaksi, tekee sille läpivalaisun ja löytää avautuvanpiirtopaneelin, johon oikean kuvion piirtämällä möhkäle aukeaisi. Kuviota ei kuitenkaan tiedetä. Selvästikään sisällä ei ole antimateriaa tai säteilevää ainetta, se ei lähetä millään taajuudella, ja jos se päästäisi ilmaan nanokoneita, kemikaaleja tai bioaseita, aluksen ilmastokontrolli hälyttäisi.

Seuraavaksi Holst jututtaa kaikkia Taiyuanilla olleita. Hän tekee selväksi, että häntä ei kiinnosta mahdollinen huumeiden tai elokuvien ostelu, mutta hän tahtoo tietää, vaikuttiko Taiyuanin miehistö koettavan livauttaa Saint Sunnivalle jotain muutakin. Ilmeisesti möhkäle oli tosiaan lähetetty alukselle tarkoituksella, ja jonkun fregatilla oli määrä ottaa se vastaan; syystä tai toisesta tämä ei vielä ollut näin tehnyt. Ruumassa olevista valvontakameroista suurin osa ei toimi, mikä tekee paikasta myös suositun piilopaikan töitä vältteleville asevelvollisille.

Kukaan ei oikein osaa antaa asiaan lisää valaisua, joten Holst ilmoittaa vievänsä asian eteenpäin komentavalle upseerilleen, aluksesta vastaavalle luutnantti Qassimille. Asevelvollisia käsketään olemaan hiljaa tapahtuneesta, möhkäle viedään takaisin rahtisylinterin kylkeen, ja Coleman käy korjaamassa rahtisylinteriin osoittavat kamerat. Toivotaan, että henkilö jolle lähetys on suunnattu koettaa vielä käydä noutamassa sen, ja että tämä tallentuisi kameraan.

Asekoulutushaaran valintakoe


Asejärjestelmien koulutushaaran kahteen paikkaan on pyrkimässä kolme asevelvollista: Chemnitz, Engel ja Falk. Falk lukee innokkaasti, ja pohtii Taiyuanilta tuotujen lääkkeiden käyttämistä. Ainakin kolmea hyödyllistä suoritusboosteria on tarjolla: Meem, joka parantaa muistisuoritusta, Klar, joka auttaa fokusoitumaan, ja Drive, joka nostaa itsevarmuutta ja moniajokykyä. Lääkintämatruusi Santangeli osaa kertoa aineiden haittavaikutuksista "ihan teoreettisessa" keskustelussa: Meem vie pois kyvyn muodostaa emotionaalisia kontakteja aiheeseen jota sen alaisena opiskelee, Klar aiheuttaa putkinäköä, ja Driven tuottama yli-itsevarmuus on oma haittansa. Lopulta Falk päättää, ettei tahdo käyttää mitään näistä, ja luottaa omaan ylivertaisuuteensa sisäänpääsyssä.

Hänen kaksi kilpahakijaansa eivät ole yhtä itsevarmoja, ja ovat selvästi nauttineet kemikaaleja. Haittavaikutukset kuitenkin puukottavat heitä selkään: Engel mokaa teoriaosuuden ja Chemnitzin reaktiot ovat liian hitaita varsinaiseen taistelusimulaatioon. Falk itsekään ei suoriudu erityisen erinomaisesti, mutta saa sentään riittävät pisteet.

Aseistuksesta vastaava luutnantti Jaramillo on surkeista koetuloksista käärmeissään, ja Chemnitzin sekä Engelin epämääräisen käytöksen perusteella määrää kaikki kolme huumetesteihin. Illan käskynjaossa hän sitten huutaa vuosikurssille: kaksi kolmesta asejärjestelmiin pyrkineistä oli käyttänyt kemikaalisia boostereita tentissä. Tämä ei sinänsä ole hänen kiukkunsa syy - todellisessa koitoksessa sotilaan on käytettävä kaikkia keinoja suoriutuakseen, mutta yleispalvelussääntö kieltää sotilaita olemasta palveluksessa päihtyneenä, eikä kummallakaan kahdella ollut komentavan upseerin lupaa douppaukseen. Tuloksena Chemnitzin ja Engelin koesuoritukset hylätään, ja he saavat ylimääräisenä palveluksena kiillottaa Saint Sunnivan runkoon maalattua nimeä ulkopuolelta seuraavien vapaa-aikajaksojensa ajan.

Huudettuaan aikansa Jaramillo kutsuu Falkin puhutteluun. Hän toteaa, että asejärjestelmiin on päässyt tässä kokeessa sisään vain yksi ihminen - Falk - ja että toinen vielä tarvitaan. Muiden palveluskokeiden perusteella hän näkisi de Vooghtin olevan sopiva ehdokas, ja tiedustelee, mitä mieltä Falk on de Vooghtin pätevyydestä. Falk sanoo, että hänen mielestään extropialainen olisi oikein lupaava ehdokas. Sitten Jaramillo toteaa Falkin päässeen itse sisään asejärjestelmiin huonoimmilla pisteillä vuosiin, vain koska hänen kilpailijansa ovat olleet vihoviimeisiä idiootteja, ja että Falkin on parempi parantaa suoritustaan tulevaisuudessa. Falk on itsekin käärmeissään siitä, että kokeen taistelusimulaatio-osa meni hieman heikosti.

Jaramillon luota päästyään Falk käy de Vooghtin kanssa juttelemassa, ja kertoo tälle, että asejärjestelmät haluaisivat tämän. De Vooght on tästä jokseenkin yllättynyt, mutta kerrankin hänen suhtautumisensa ei ole ylimielinen.

Kuulusteluja


Miehistö puistelee päätään Chemnitzin ja Engelin mokailulle. On aivan tavallista, että valintakokeissa käytetään kaikenlaisia aineita, mutta ei sitä kuulu tehdä niin läpinäkyvästi, että valvova upseeri kokee tarpeelliseksi tehdä verikokeen ja todeta hakijoita päihtyneeksi.

Iglesias ja Falk katselevat Bogedalin ostamia uutisvideoita Planetary Consortiumista. Uutistoimituksen sävy tuntuu vakavaan tasavaltalaismenoon tottuneille jotenkin pelleilevältä ja viihteellisyyttä tavoittelevalta. Uutiset käsittelevät Consortimin vaaleja (puolueita vastaavat ilmeisesti jättiyritykset), raportteja Marsin terraformauksen etenemisestä, onnettomuutta kupolikaupungissa, ulkopolitiikkaa Morningstar Constellationin ja Titanin kansanyhteisön kanssa, infugee- ja roskaväkitilannetta, tieteen ja teknologian uutisia sekä tietysti viihdemaailman menoa. Uutisissa näkyy selkeästi, että Consortiumissa kansalaiseksi lasketaan kaikennäköisiä kummallisuuksia sekä ihmisjäljitelmiä: normaalin näköisten ihmisten lisäksi kuvassa näkyy robotteja, simpansseja ja ties mitä outoa. Kaikki uutiset eivät avaudu ulkopuoliselle lainkaan.

Falkilla on aiempaakin kosketusta muun maailmankaikkeuden mediaan, ja hän tulkitsee, että kyseessä on nimenomaan Consortiumin sisäiseen käyttöön tarkoitettu uutisointi. Hän selittää Iglesiasille joitain detaljeita.

Coleman kutsutaan puosun toimistoon. Siellä paikalla ovat Ayezin lisäksi Holst ja Halkenhvad. Käy ilmi, että ruumaan asennetut kamerat eivät ole toimineet, joku on onnistunut viemään rahtisylinterissä mukana olleen laatikon jäämättä kiinni, ja koska Colemanin oli määrä korjata kamerat, hän on ensimmäinen jota asiasta kuulustellaan. Coleman korjasi pari kameraa oppikirjan mukaan, ei nähnyt muita ihmisiä eikä keksi, kuka ne olisi voinut rikkoa, mutta joka tapauksessa joku on onnistunut tämän tekemään. Koska toisiaan kuvaavien kameroiden ohittaminen on hyvin vaikeaa, selvitetään ensin oliko Coleman korjannut ne kunnolla. Kun todetaan, että hän ei tosiaankaan tiedä mitään tapahtuneesta, kuulustellaan muitakin joilla laatikkoon on ollut kosketusta.

Aluksella ollut tuntematon henkilö on nyt ottanut haltuunsa koko paketin, huolimatta yrityksestä napata tämä kiinni. Ei vieläkään tiedetä, mitä paketissa tarkalleen oli, ja luultavaa on, että myöskään Taiyuanilla ei tätä tiedetä. Kuulustelujen jälkeen Acosta, Coleman, Falk ja Iglesias pohtivat mitä on oikein tapahtunut. Saint Sunnivan rooli Taiyuanin tullitarkastuksessa ei voinut olla tiedossa kuin vajaata viikkoa ennen tarkistusta, ja Taiyuan oli ollut matkalla jo kuukausia. Joku oli nähnyt melkoisesti vaivaa saadakseen lähetyksen juuri tälle alukselle.

Acosta saa ylimatruusin tehtävän Nielsonin jälkeen; hänen parinsa on de Vooght. Ensi töikseen hän järjestää tupatarkastuksen varmistaakseen, ettei kenelläkään hänen vuosikurssilaisellaan ole laatikkoa hallussaan. De Vooght ei ole innokas järjestämään omalla puolijoukkuellaan vastaavaa, mutta suostuu kuitenkin - hän ei tiedä kadonneesta laatikosta. Tupatarkastusessa löytyy vain Schollin kaapissa oleva laiton pullo alkoholia, johon Acosta ei reagoi mitenkään. Matruusit epäilevät tämän johtuvan siitä, että sekä Scholl että Acosta ovat valtausryhmässä, ja valtaajat pitävät omiensa puolta.

Siltamiehistön koulutushaaran valintakoe


Siltamiehistöön valitaan kaksi koulutettavaa ja hakijoita on näyttänyt olevan kolme: Iglesias, Valchak ja de Vooght. Kuitenkin koepäivänä ainoastaan Iglesias ja Valchak saapuvat kokeeseen. Iglesias ei ole käyttänyt terästyshuumeita, Valchak vaikuttaa tavallistakin itsevarmemmalta, ja on saattanut napata Drivea.

Koe menee molemmilta erinomaisesti: he pääsevät parhaaseen 10%:iin, joka kokeen on milloinkaan suorittanut. Molemmat hyväksytään siltamiehistön koulutushaaraan.

Muutamaa päivää myöhemmin de Vooght käy asejärjestelmähaaran valintakokeessa, ja läpäisee sen kirkkaasti.


Pelinjohtajan kommentteja


Peli ilman suurta yhtenäistä juonta, tarkoituksena pääasiassa käsitellä arkea Saint Sunnivalla. Tosiaan huomio hahmoille jakautui hieman epätasaisesti, koska tässä pelissä fokus oli hölmöilyllä ja sääntöjen rikkomisella. Mutta jatkossa myös tunnolliset hahmot tulevat saamaan osansa huomiosta.


<-- 01: Ihmiskunnan nuoret toivot - 03: Tanssia ja tatuointeja -->


CategoryDeepBlack - CategoryDeepBlackMainStory - CategoryPelit2144 - CategoryPelit
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki