Ceropegia näyttää valvoneen koko yön, ja ensimmäisenä heräävä Madison juttelee hänen kanssaan. Ceropegia on biomorfissa ensimmäistä kertaa sitten Lankeemuksen, ja kärsii jonkinlaisesta vieraantumisshokista. Hän sanoo kokevansa, että hän on oikeasti kuollut, tai todellinen versio hänestä ainakin. Juuri nyt ajatus konekehoon palaamiseesta tuntuu hänestä hirveältä; jos paikalliset fasistit laskisivat hänet ihmiseksi, hän saattaisi haluta vaikka jäädä tänne.
image_class_left_url_images_khalida_al-jamayka.png_width_300Muut heräävät, aamiaista syödään. Hotellilla on muitakin vieraita – Ceresiltä tullutta porukkaa, joka on saapunut viettämään habin viiden päivän päästä koittavaa (“ehkä viimeistä”) kansallispäivää. Aamiaisen jälkeen lähdetään kävelemään kohti Alicia Miller Agrischoolia, jossa on sovittu tapaaminen Khalida al-Jamaykan kanssa. Ulkona upea, subtrooppinen ilmasto ja vehreys tekevät kävelemisestä miellyttävän kokemuksen.
Khalida on design-synthmorfiin sukittunut rauhallinen akateemikko, jonka toimiston seinillä on maisemakuvia Marsista. Small talkin jälkeen ryhmä kertoo, että Barsoomin liike haluaisi avata uudelleen yhteeydet Khalidaan, ja tämä ei tyrmää ajatusta; kuulemma elämä sekä biologinen tutkimus Havanalla on käynyt hankalammaksi Tasavallan saapumisen jälkeen. Khalida on tehnyt aiemmin mm. terraformaustutkimusta ja myös murtanut Fa Jingin rustermorfien valmistajalukkoja niin, että niihin voisi asentaa kolmannen osapuolen biopäivityksiä. Hän sanoo, että hänen Marsiin saapumistaan haittaa se, että hänellä on vihollisia TTO:ssa, eikä hän halua muuttaa minnekään, missä joutuu elämään maan alla. Ryhmä lupaa tutkia, onko asia vielä akuutti.
Khalidalle kerrotaan myös, mitä ryhmä täällä puuhaa. Tutkija ei tunne Stepper's Refuega tai pastori Hastingsia, mutta parin verkkohaun jälkeen on kuvottunut siitä, mitä on löytänyt. Hän sanoo, että vaikka Hastings on protestantti ja tasavalta enimmäkseen katolinen, saa Stepper's Refuge hakujen mukaan kuitenkin Tasavallan avustuksia. Kun Jennyn tilanteesta kerrotaan, Khalida on sitä mieltä, että tämä ja Salem-vauva ovat ensimmäisenä tarvinneet nopeasti perusbiomodit sopeutuakseen korkeampaan painovoimaan, ja ne on luultavasti asennettu pimeästi. (Modit itsessään eivät ole laittomia, mutta jos Jenny ja Salem ovat paikalla paperittomina, he ovat varmaan tahtoneet pysyä piilossa.) He ovat varmaankin käyttäneet jonkin mustan pörssin biohakkerin palveluksia tähän. Havana on pieni paikka – näitä tuskin on aivan valtavasti.
Ennen lähtemstä Kwame kysyy Khalidan morfista, ja käy ilmi, että se on kustomoitu. Khalida antaa Kwamelle paikallisen designerin yhteystiedot.
Drodro Ikaonolle lähetetään pyyntö selvittää, onko Khalidasta Tharsis-liiton toimesta olemassa jokin etsintäkuulutus.
Käydään avaruussatamassa, joka on mikropainovoimassa sijaitseva alue sylinterin ulkopuolella, lähellä asteroidin pintaa. Madison onnistuu paikantamaan paikallisia duunareita tyhjiöpodeissa, ja veikkaa näiden tarvitsevan välillä tuunausta, josta kaikkia lisenssimaksuja ei välttämättä ole maksettu. Hän kyselee kokntaktia, ja hänelle annetaan Raul-nimisen tyypin nimi, jonka löytää satamasta iltapäivällä.
image_class_left_url_images_hdc-q-sektori.png_width_300image_class_right_url_images_sandra_nabiwiso.jpg_width_250Ryhmä on etsinyt paikkoja, joissa Jenny ja Salem voisivat piileksiä (kirkkoja ainakin on parikymmentä), ja tätä tehdessään ovat törmänneet paikallisessa sosiaalisessa mediassa viestiin: “Me kaikki kaipaamme Jennyä ja Salemia ja toivomme, että he palaavat turvallisesti kotiin. Rukoushetki molempien puolesta tänään klo 14. Kysy lisätietoja.” Alkuperä ei ole heti selvillä – ehkä Pauletta? Ehkä tarkoitus on vain tuoda Jennyn ja Salemin nimi julkisuuteen. Rikkaana hölmönä esiintyminen tuottaa sijainnin, ja Cale sekä Madison käväisevät paikalla. Q-sektorilla työväenluokkaisella kerrostaloalueella on evankelistyylinen minimalistinen tapaaminen, jonka on kutsunut Sandra Nabiwiso -niminen podimorfissa oleva henkilö. Hän ei tunnu paikalliselta, eivätkä liioin kaksi muuta podimorfissa saapujaa, Else ja Toby. Nämä kolme kertovat olevanasa pastori Hastingsin seuraajia, ja kun Cale selittää hänen ja Madisonin olevan huolestuneita katolisia, Toby näyttää selvästi järkyttyvän. Sandra ottaa kuitenkin chillisti, ja kertoo sanitoidun version Jennyn ja Salemin tarinasta: äiti ja vauva ovat harharetkillä Havana de Cielossa ilman ketään, ja heidät olisi hyvä auttaa kotiin. Sandra pumppaa Calelta hieman rahaa, ja kun enempää ei ole tulossa, pitää yksinkertaisen rukoushetken.
Calen tulkinta on, että vaikka kolmikko seuraa Hastingsia, he eivät tunne toisiaan ennestään. Kukaan kolmesta ei myöskään ole Pauletta uudessa morfissa. Sandra vaikuttaa jonknlaiselta operaattorilta, valppaalta ja ehkä vaaralliseltakin – Toby ja Else eivät. On vaikea sanoa, mihin tässä oikein lopulta pyritään. Kun Cale ja Madison lähtevät, muut kolme jäävät vielä paikalle.
Cale ja Madison käyvät läheisessä kirkossa, Kwame ja Ceropegia jäävät vielä piknikille kerrostalon viereiseen puistoon. Ehkä parinkymmenen minuutin kuluttua talosta juoksee ulos kaksi hätääntynyttä lasta. Sisällä on ammuttu? Joku soittaa apua, ja pian pari HdC:n poliisia saapuu polkupyörillä paikalle. He haastattelevat lapset nopeasti, ja menevät sitten sisään. Kohta paikalle saapuu lisää univormupukuisia poliiseja, ja tyyppi, joka vaikuttaa väkivaltarikosyksikön etsivältä. Ilmeisesti sisällä on todella tapahtunut jotain.
Lapsilta kyselemällä selviää, että viidennen kerroksen asunnosta (joka oli kai yksi paikallisen hajautetun hotellin väliaikaisvuokra-asuntoja?) oli kuulunut magneettipistoolin laukauksia, ja sitten sieltä oli juossut ulos henkilö, joka tunnistetaan Sandraksi. Pian uutisissa kerrotaan, että täältä on löytynyt kaksi vainajaa. Päätellen poliisin toiminnasta vainajien kuoriniput ovat varmaan kateissa, muuten poliisi olisi yksinkertaisesti kysynyt uhreilta mitä tapahtui.
Arvellaan, että Havanan poliisi ei ole ryhmän vihollinen, ja kerrotaan rikosetsivä Lucia de la Rosalle rukoustapaamisesta ja siellä nähdyistä epäilyttävistä tyypeistä. Samoin kerrotaan, että ryhmä on jäljittää kulttista karannutta nuorta naista. Etsivä de la Rosa ottaa tiedot vastaan, mutta ei itse paljasta mitään. Veikataan, että on vain hyvä jos poliisi alkaa jahdata Sandraa, koska hän tuskin aikoo Jennylle mitään hyvää.
Avaruussatamassa kohdataan Raul-niminen järjestelijä. Pienen rahallisen avustuksen jälkeen Raul sanoo, että jos kaipaa mustan pörssin biomodeja, kannattaa jutella T-sektorilla sijaitsevan Taobada Consulting -psykokirurgiafirman kanssa. Tilauksesta Raul myös vähän voitelee paikallista poliisia, ja saa tietoa Q-sektorin kuolemantapauksista. Uhrit olivat tosiaan Else ja Toby, molempien morfit ammuttu, kyberaivot rikottu, kuoriniput viety. Teko oli tapahtunut hotelliasunnossa, jonka ikkuna oli peitetty akustisella levyllä ja joka oli selvästi vähän niin kuin valmisteltu tähän toimintaan.
image_class_left_url_images_ioanita_taobada.png_width_250Raulin neuvojen mukaan ryhmä paikantaa Taobada Consultingin. Se sijaitsee keskiluokkaisella asuinalueella, luhtikäytävällisen kolmikerroksisen rivitalon pohjakerroksessa, jossa on muitakin pikkufirmojen liiketiloja. Taobada Consultingin ovikelloa soitetaan, ja splicerissä oleva firman omistaja Ioanita Taobada ottaa vieraat sisään. Toimisto näyttää asuinhuoneistolta, joka toimii samalla yksityisenä praktiikkana.
Taobadalle kerrotaan, että ryhmä etsii jotakuta, joka voisi asentaa perusbiomodit vauvaan – ja on heti selvää, että osuma tuli. Jonkin aikaa Taobada yrittää hämätä ja kiistää, mutta ryhmä sanoo suoraan etsivänsä Jennyä ja Salemia, koska joku tai jotkut pastori Hastingsin lähettämät tyypit etsivät tätä myös (näytetään Sandran, Elsen ja Tobyn kuvat), ja ovat jo turvautuneet väkivaltaan etsinnöissään. He sanovat itse pyrkivänsä auttamaan Jennyä, mutta ymmärtävät kyllä, että tällä ei välttämättä ole syytä luottaa heihin.
Keskustelu on menossa ihan järkevään suuntaan – Taobada selvästi tietää, missä Jenny ja Salem ovat, ja tuntuu olevan halukas järjestämään ryhmälle kontaktin näihin – kun ovikello soi. Taobada sanoo, että ovikamerassa näkyy Sandra.
Ryhmä päättää piiloutua. He ahtautuvat toimiston huoltokomeroon, Taobada avaa oven. Sandra sanoo tuovansa terveisiä Taobadan Pablo-pojalta, ja haluavansa tavata Jennyn. Hän implikoi, että Pablo on akuutissa hengenvaarassa, mutta jos Taobada nopeasti antaa Sandralle mitä hän haluaa, Pablo ehditään vielä pelastaa. Taobada on järkyttynyt. Cale on aikeissa hämätä Sandraa ja karata tämän päälle, mutta hyvin tarkkana operaattorina Sandra huomaa kun huoltokomeron ovea raotetaaan. Hänellä on pieni magneettipistooli, ja hän komentaa Calen ulos – ja näkee muidenkin piileksivän siellä. Koko nelikko purkautuu komerosta.
Jotain sanoja vaihdetaan, mutta Sandra tunnistaa Calen ja Madisonin tyypeiksi, jotka kävivät rukouspiirissä aiemmin. Koska viiden hengen tilan hallitseminen yhdellä pistoolilla on hankalaa, hän mutkattomasti ampuu neulapistoolillaaan sarjan Calen keskivartaloon. Terävä taktaktak-ääni vihloo korvia, Cale lysähtää polvilleen, Ceropegia huutaa, Kwame maastoutuu, ja Madison hyökkää Sandraa kohti. Sandra ampuu hänetkin, ja Madisonin podimorfi kaatuu maahan verilammikkoon.
Sandra ilmoittaa ampuvansa jokaisen, joka puhuu ilman hänen lupaansa. Kwame on potkaissut ektostaan ja implanteistaan käyntiin massiivisen verkkoliikennehäirinnän siltä varalta, että Sandralla on liittolaisia. Sandra kääntää aseen Taobadaa kohti ja sanoo ampuvansa tämän jos Jennyn sijaintia ei paljasteta. Taobada on kalmankalpea, mutta sanoo että hän ei aio kertoa mitään (hänellä on kuitenkin kuorinippu). Sandra painaa piippua lähemmäs ja Taobada valehtelee jonkin osoitteen, mutta Sandra ei usko.
Kwame lähettää oman häirintänsä läpi hätäkutsun poliisille. Sitten toimiston ikkuna hajoaa tuhansiksi pirstaleiksi. Sandra kääntyy kärppänä ja avaa tulen ulospäin, näkemättä edes mitä ampuu. Ulkoa heitetään sisään tiiliskivi, joka menee täpärästi ohi Sandrasta, ja tuntematon ääni huutaa “herra tai rouva Nabiwiso, laske aseesi ja palaa suorittamaan sidottu palveluksesi loppuun kuten kunnon työläinen.” Ei poliisi – jokin korporaatti?
Sandra ei jää keskustelemaan, vaan kysyy Taobadalta onko toimistossa takaovi, ja kun hän saa nyökkäyksen, kiskoo Taobadan mukaansa ja poistuu toimistosta siihen suuntaan. Kwame sammuttaa häirintänsä ja säntää antamaan ensiapua. Madisonin morfi on tuhoutunut, Calen on vielä pelastettavissa. Calen tajunta pätkii, Phoebe antaa hänelle neuvoja siitä, miten välttää shokkiin joutuminen.
Sitten toimiston sisäovelle ilmestyy nuori nainen, kannossaan vauva, silmät suurina järkytyksestä. Jenny ja Salem ovat olleet asunnolla kaiken aikaa. Jenny sanoo kuulleensa keskustelun ja ymmärtävänsä, että Sandra tahtoo hänelle pahaa. Kwame sanoo, että ryhmä tahtoo auttaa häntä. Ceropegia nakkaa Jennyn ektoon hotellihuoneen osoitteen ja ovikoodin, ja sanoo, että he yhyttävät tämän sieltä myöhemmin. Jenny ottaa saman tien jalat alleen.
image_class_right_url_images_lucia_de_la_rosa.png_width_200Paria minuuttia myöhemmin aseistettu poliisi ja ensihoitoyksikkö ryntäävä sisään. Ne varmistavat toimiston, antavat Calelle hätäensiapua ja toteavat Madisonin morfin menehtyneen. Kuorinippu kerätään talteen. Väkivaltarikosyksikön Lucia de la Rosa määrää kaikki vietäväksi poliisiasemalle, paitsi Cale, joka siirretään sairaalahoitoon. Aseistettu poliisi jahtaa Sandraa, joka tuskin pääsee pakoon.
Madison herää simulaatiossa. Etsivä de la Rosa kertoo hänen morfinsa tuhoutuneen 40 minuuttia sitten ja esittää pyynnöstä tallenteen, jossa ensihoito poistaa kuorinipun ja ottaa sen talteen. Etsivä ottaa Madisonilta lyhyen lausunnon, ja sanoo, että hänen egonsa siirtyy seuraavaksi Bodyjoylle, jonka vakuutus antaa hänelle uuden samanlaisen morfin. Tämä prosessi käynnistyykin; Bodyjoyn psykologi tutkailee, onko Madisonille jäänyt väkivaltaisesta kokemuksesta traumoja. Madisonille tämä on paljon kevyempi kokemus kuin monet aiemmat.
Parissa tunnissa ryhmä on sairaalassa tapaamassa tajuihinsa tullutta Calea, joka saa halauksia Madisonilta ja Ceropegialta. Cale aikoo varmaan vaihtaa morfia. Raporttien mukaan Sandra on ilmeisesti Extropiasta karannut velkaorja, ja Taobadan toimistolla kuultu korporaatti on extropialainen egohunter, joka on täällä palauttamassa tätä omistajilleen. Molemmat ovat Havana de Cielon poliisin käsissä. Taobadan morfi tuhoutui, mutta kuorinippu on saatu talteen ja häntä sukitetaan uuteen morfiin parhaillaan. Taobadan asunnon kellarissa oli laiton egosilta ja muuta sellaista teknologiaa, jota Tasavalta tahtoo kontrolloida; näiden paljastumisesta saattaa koitua hänelle vielä vaikeuksia. Taobadan poika oli jätetty kuolemanansaan asunnossaan, mutta hänet pelastettiin siitä.
image_class_left_url_images_jenny_lessick.png_width_300Alkuillasta ryhmä siirtyy hotellille. Heidän sviitistään löytyy Jenny, kävelemässä hermostuneesti ympäriinsä. Salem nukkuu toisessa huoneessa. Jenny on ilmeisesti kunnossa, mutta hän ei ole katsonut uutisia, joten ryhmä kertoo hänelle, mitä on tapahtunut.
Jenny kertoo puuttuvat osat omasta tarinastaan: hänen veljensä Jonathan auttoi hänet pakoon kun Salem oli syntynyt, ja lavasti Jennyn tehneen itsemurhan (mutta lavastus lopulta petti). Täällä hänet otti vastaan sovitusti Pablo, joka toimitti hänet äitinsä Ioanita Taobadan mustan pörssin biohoitoon. Hän ja Salem saivat biomodit, minkä ansiosta Jennyllä alkaa olla riittävästi lihasmassaa yhden G:n painovoimaan. Jenny itse olisi halukas jäämään Havana de Cieloon, mutta tätä ei pidetä viisaana. Stepper's Refuge on vain parin viikon matkan päässä, ja pastori Hastingsin on vähän liian helppoa käyttää täällä vaikutusvaltaansa. Lisäksi Tasavallan kasvava presenssi habilla voi olla ongelma – tosin Jenny on “aito ihminen syntymäkehossaan” ja sellaisena Tasavalta varmaan mielellään ottaisi hänet. Ainakin heidän virallinen propagandansa sanoo, että Tasavaltaan on tervetullut muuttamaan kuka tahansa ihminen alkuperäisessä syntymäkehossaan.
Jennyllä on myös todella vähän koulutusta; hän on kasvanut kultissa viisivuotiaasta, eikä tiedä juuri mistään mitään, paitsi että hän ei tahdo takaisin Stepper's Refugelle, jossa olot ovat karmivat. Sentään hän osaa lukea ja käyttää perusteknologiaa. Hän on napannut kotoaan mukaan koruja ja kirjan, jossa on postimerkkejä – Vanhan Maan reliikkejä, jotka saattavat olla arvokkaita. Tämä on hyvä, koska matkustaminen jonnekin muualle avaruusaluksella ei ole halpaa. Egocast ei ole optio: Salem on liian pieni egosiirtoon, eikä Jennylläkään ole varmasti mitään intoa jättää syntymäkehoaan.
image_class_right_url_images_pauletta_kalb_pod.png_width_300Keskustelu jatkuu iltaan. Jossain vaiheessa Ceropegia käy alhaalla, ja viestittää löytäneensä Pauletan; tämä on hotellin kahvilassa, jonne hän ilmeisesti jäljitti Jennyn Taobadan klinikalta. Ceropegia kyselee Pauletan aikeita, ja Pauletta on jokseenkin järkyttynyt samalla asialla olleen Sandran puuhista: hänen oma aikeensa oli vain keskustella Jennyn kanssa. Pauletan oletus oli, että Jenny kyllä tulisi järkiinsä ja palaisi kotiin miehensä ja kirkkonsa luo kunhan joku tekee hänelle selväksi, että hänet yhä otettaisiin takaisin. Pauletta sanoo, että hän itse ei missään tapauksessa tahdo palata Marsiin; se on hänelle maanpäällinen helvetti, mikä tahansa muu on parempi paikka. Ceropegia tavallaan symppaa. Pauletta sanoo, etttä haluaisi vain olla jossain missä voi olla ihmisenä muiden ihmisten joukossa, ja Ceropegia pyytää kertomaan hänellekin jos sellainen löytyy.
Kun on selvää, että Pauletta ei muodosta minkäänlaista riskiä, Jenny suostuu puhumaan tämän kanssa. Pauletta on (yllättävän?) diplomaattinen ja pehmeä lähestymisessään, eikä muutenkaan vaikuta täällä aivan niin dorkalta kuin Fukumitsu Ayalla. Kun hän ehdottaa Jennylle paluuta Stepper's Refugelle, Jenny tilittää viisitoista minuuttia siitä, mikä kaikki siinä paikassa on pielessä – miten naiset ovat omaisuutta, miehet orjia, kaikki ovat omistaja Xenophon Stepperin ja pastori Mike Hastingsin oikkujen armoilla, lääketiede on surkeaa, mitään viihdettä ei ole, kukaan ei voi lähteä jne. Pauletta tajuaa, että hän ei tule kääntämään Jennyä kannalleen.
Cale viestittää, että jos Stepper's Refuge on lähettänyt jotain omia aluksiaan fyysisesti Havana de Cielolle, hänen arvionsa mukaan ne ovat täällä viiden päivän päästä. Sitä ennen pitäisi Jennylle saada tarjottua jokin turvallinen ratkaisu.
Seuraavana päivänä tavataan uuteen kehoon sukitettu Ionita Taobada. Etsivä de la Roca oli todennut, että murhatutkimuksesta infoa ei lähde ulospäin, eikä häntä kiinnosta puutttua Taobadan mustan pörssin biohakkerointitoimiin, tosin niiden voisi olla hyvä loppua. On selvää, että etsivä inhoaa Tasavaltaa ja näiden sotkeutumista perusoikeuksiin kuten egosiirtoihin ja bioteknologiaan. Taobada alkaa olla myös sitä mieltä, että hänen olisi hyvä lähteä Havana de Cielolta jonnekin.
Olin arvellut, että tämä peli on lähinnä diplomatiaa, ja että Sandra on lakannut olemasta ongelma hyvissä ajoin ennen kuin Jenny löytyy, mutta eipä se sitten aivan niin mennyt. Aseet puhuivat, taas.
Khalida al-Jamayka ja Lucia de la Rosa olivat molemmat Valheellisen horisontin hahmoja. Havana de Cielolla on tosiaan tasan yksi väkivaltarikosyksikön etsivä, kun habi on pieni ja rauhallinen.
<-- Haunting Mars 026: Paavilaiset ja ihmiskopiot - Haunting Mars 028 -->
CategoryHauntingMars - CategoryPelit