Revision history for OutThereMaailma


Revision [1520]

Last edited on 2021-12-19 10:51:05 by AdminDare
Additions:
===Valtioiden etupiiriä avaruudessa===
**Kiertorata ja Luna** nähdään yleensä valtiokontrollista vapaana suuryritysalueena, tosin USA ja Kiina pitävät siellä sotilaspresenssiä pitääkseen huolta siitä, ettei kiertorata voi sotilaallisesti uhata Maapalloa. EU ja Intia ovat vahvasti edustettuina.
**Mars** on erittäin kansainvälinen, ja tuntuu siltä, että jokaisella valtiolla on siellä oma siirtokunta, suuri tai pieni. Suurin presenssi on Kiinalla, joka rakentaa "punaisen planeetan pääkaupunkia", Valles New Shanghaita.
**Asteroidivyö** sisältää useita eri kolonioita, mutta useimmat näistä palvelevat yritysintressejä. Pari valtiotoimijoiden yhteisöä sekä joitain idealisteja on myös asettunut tänne.
**Jupiterin kuut** ovat kilpajuoksun kohteena. Yhdysvaltain ja Latinalaisen Amerikan valtioiden yhteistyöprojekti JOTO on täällä suurin vaikuttaja, tosin Kiinalla on myös joitakin kolonioita.
**Saturnus** on kolonisaation etäisin kärki, ja siitä ulompi asutus on todella pientä. Saturnuksen kuiden suurin kolonia on skandinaavinen, mutta Indonesia on myös perustanut tänne siirtokunnan.


Revision [1519]

Edited on 2021-12-19 10:38:23 by AdminDare
Additions:
2121: Ei-tuhoava upload-teknologia saapuu markkinoille.
2129: Raportit egocastattujen siirtolaisten surkeista elinoloista ja velkaorjuudesta suuryrityksille vähentävät intoa lähteä kolonioihin, mutta monille ilmastopakolaisuudessa eläville se tuntuu silti paremmalta vaihtoehdolta kuin loppuelämä leirillä.
Deletions:
2129: Raportit egocastattujen siirtolaisten surkeista elinoloista ja velkaorjuudesta vähentävät intoa lähteä kolonioihin, mutta monille ilmastopakolaisuudessa eläville se tuntuu silti paremmalta vaihtoehdolta kuin loppuelämä leirillä.


Revision [1518]

Edited on 2021-12-19 10:29:38 by AdminDare
Additions:
Jos pitää vuosiluvuista ja tahtoo lisää detaljia, tässä jotakin. Yhteiskunnallisesti välitettavan köyhä, keskittyy avaruustutkimukseen, mut ei pidä tosiaankaan kuvitella, että samalla kun kaikki tämä edistys tapahtuu, taustalla ei jylläisi jatkuvasti ilmastonmuutos, pikkusotia, yhteiskunnallista epävakautta ja muuta arkista.
Deletions:
Jos pitää vuosiluvuista ja tahtoo lisää detaljia, tässä jotakin.


Revision [1517]

Edited on 2021-12-19 10:18:42 by AdminDare
Additions:
2116: Luna-Lagrange Alliance -niminen kiertorata-asemien ja kuutukikohtien yhteisö perustetaan. Se on nimellisesti kansainvälinen yhteistyöprojekti, mutta tosiasiassa se on lähes itsenäinen jättiyritysten hallitsema korpokraattinen valtio, joka kiertää monia Maapallon lakeja ja sopimuksia.


Revision [1516]

Edited on 2021-12-19 10:05:54 by AdminDare
Additions:
===Historiaa===
Jos pitää vuosiluvuista ja tahtoo lisää detaljia, tässä jotakin.
2060-luku: Fuusiovoima siirtyy kokeiluvaiheesta oikeaan energiantuotantoon.
2074: (Ecuador) Ensimmäinen avaruushissi valmistuu. Marsin pysyvä (kiinalais-amerikkalainen) tukikohta muuttuu pysyväksi siirtokunnaksi ja saa nimekseen Pavonis.
2075: Ensimmäiset selvästii geenimuunnellut lapset syntyvät Marsissa.
2077: Ganymedelle perustetaan ensimmäinen pysyvä tukikohta, (amerikkalais-argentiinalainen) Liberty
2090: Arvioiden mukaan ihmiskunnan varakkaimman 1% lapset ovat kaikki geenikorjailtuja ja tuntuvasti pystyvämpiä kuin tavalliset ihmiset. Termi "splicer" vakiintuu käyttöön näistä parannelluista ihmisistä. Europalle perustetaan pysyvä kansainvälinen tieteellinen tutkimusasema.
2095: Marsin kansainvälisen (mutta vahvasti kiinalaisvetoisen) terraformausprojektin virallinen käynnistyminen
2096: (Etelä-Afrikka) Ensimmäinen puhuva uplift-simpanssi, Jumbles
2097: Ascension, ihmiskunnan (USA-Teksas-Kanada) ensimmäinen ensimmäinen O'Neillin sylinteri, valmistuu Maa-Kuu L4 -pisteeseen
2104: Tyynenmeren avaruushissi valmistuu
2106: (Skandinavian) kolonia Titanilla (Nyhavn) ottaa vastaan ensimmäiset siirtolaiset
2107: Kyberneettiset verkkoyhteysistukkaat ovat hinnoiltaan keskiluokan saavutettavissa.
2114: Upload-teknologian prototyyppi. Egocast-termi mielensiirrolle tulee käyttöön.
2126: Kuoriniput tulevat markkinoille
2127: Suuri kolonisaatioexodus: upload-teknologia ja mielensiirto johtaa siihen, että miljoonat ihmiset Maapallolla jättävät fyysisen kehonsa ja egocastaavat siirtokuntiin, joissa heidät sijoitetaan pääasiassa konekehoihin.
2129: Raportit egocastattujen siirtolaisten surkeista elinoloista ja velkaorjuudesta vähentävät intoa lähteä kolonioihin, mutta monille ilmastopakolaisuudessa eläville se tuntuu silti paremmalta vaihtoehdolta kuin loppuelämä leirillä.


Revision [1510]

Edited on 2021-12-06 08:09:56 by AdminDare
Additions:
- Alastair Reynolds - Revelation Space -kirjat (fiilis ja scifin kovuusaste)
Deletions:
- Alastair Reynolds - Revelation Space -kirjat (fiilis)


Revision [1508]

Edited on 2021-12-05 20:34:18 by AdminDare
Additions:
Käytännössä asetelma on futuristisemman pään kyberpunkia. Jos haluaa muusta fiktiosta tyyliviittauksia, seuraavat voivat olla oikeaan suuntaan:
- Gattaca (ajatusmaailma)
- Deus Ex: Human Revolution & Deus Ex: Mankind Divided (yhteiskunta)
- Deus Ex (teknologia)
- Peter Watts - Starfish (maailman tilanne)
- Alastair Reynolds - Revelation Space -kirjat (fiilis)
- Richard Morgan - Altered Carbon (uploadit)
Deletions:
Käytännössä asetelma on futuristisemman pään kyberpunkia. Oikeaa tyyliä ovat mm. Altered Carbon, Gattaca, Deus Ex: Human Revolution (yhteiskunta), alkuperäinen Deus Ex (teknologia), //Great Wall of Mars//


Revision [1506]

Edited on 2021-11-20 14:16:36 by AdminDare
Additions:
Käytännössä asetelma on futuristisemman pään kyberpunkia. Oikeaa tyyliä ovat mm. Altered Carbon, Gattaca, Deus Ex: Human Revolution (yhteiskunta), alkuperäinen Deus Ex (teknologia), //Great Wall of Mars//
Deletions:
Käytännössä asetelma on futuristisemman pään kyberpunkia. Oikeaa tyyliä ovat mm. Altered Carbon, Gattaca, Deus Ex: Human Revolution (yhteiskunta), alkuperäinen Deus Ex (teknologia)


Revision [1478]

Edited on 2021-11-14 11:22:26 by AdminDare
Additions:
//"The future is here, it's just unevenly distributed" - William Gibson//
Käytännössä asetelma on futuristisemman pään kyberpunkia. Oikeaa tyyliä ovat mm. Altered Carbon, Gattaca, Deus Ex: Human Revolution (yhteiskunta), alkuperäinen Deus Ex (teknologia)
Deletions:
Käytännössä asetelma on futuristisemman pään kyberpunkia. Oikeaa tyyliä ovat mm. Altered Carbon, Gattaca, Deus Ex: Human Revolution.


Revision [1477]

Edited on 2021-11-14 11:15:59 by AdminDare
Additions:
- Lähtöpiste: Vuosi **2133**, Nagara Rimba Nusa, Indonesia.
- yhteiskunta: monivaltioinen maailma, late-stage -kapitalismi porskuttaa yhä, tuloerot suuret, keskiluokka kurjistunut muttei täysin kadonnut, Aasia on rikkain ja menestyvin kulttuuripiiri, jossa tiukat keskusjohtoiset hallinnot estävät yksityistä sektoria kaappaamasta täysin valtaa, monet eurooppalaiset demokraattiset valtiot köyhtyneet. Kansainvälinen tilanne on **levoton**, ja pitkin planeettaa puhkeaa välillä pieniä kärhämiä, etenkin alueilla, joissa on paljon valtioiden keskinäisiä rajoja. Poissa keskiluokan silmistä sijaitsevat järkyttävän kokoiset pakolaisreservaatit, joissa elää satoja miljoonia ilmastopakolaisia surkeissa oloissa.
- energiatuotanto: **fuusioreaktorit** käytössä (puhdas energia on halpaa)
- Aurinkokunta: kolonioita Lunassa, Marsissa ja ulkoplaneettojen kuilla, näiden ensimmäiset suurkaupungit ovat syntyneet. Elämä kolonioissa on kuitenkin karua ja usein vaarallista. Yhteensä **Maapallon ulkopuolella asuu 200 miljoonaa ihmistä** (n. 2% ihmiskunnasta), joista yli puolet Marsissa. Marsin terraformaus on aloitettu, mutta se on satojen vuosien hanke.
- tietotekniikka: **koneälyt** käsittelevät hyvin monimutkaisia kokonaisuuksia ja osaavat viestiä ihmisten kanssa luonnollisella kielellä. Henkilökohtaiset puoli-AI -sihteerit (muusat) ovat hyvin yleisiä ja hoitavat monien ihmisten kalenterit yms. Monilla ihmisillä on kyberneettinen verkko- ja AR-linkki.
- valmistus: **nanofabrikaation** ensimmäiset askeleet on otettu, nanoteknologian kontrolli tärkeä puheenaihe
- neurologia / psykologia: mielen tallennus ja **upload** on juuri tullut markkinoille, kehonsiirrot prototyyppiasteella. **Kuorinippu**-niminen niskaan kiinnitettävä kyberistukas voi tallentaa mielestä kopiota jatkuvasti; ne ovat kalliita, mutta hinta on juuri laskenut tasolle, jossa ne ovat muidenkin kuin miljonäärien hankittavissa.
Deletions:
- Lähtöpiste: Vuosi, 2133, Nagara Rimba Nusa, Indonesia.
- yhteiskunta: monivaltioinen maailma, late-stage -kapitalismi porskuttaa yhä, tuloerot suuret, keskiluokka kurjistunut muttei täysin kadonnut, Aasia on rikkain ja menestyvin kulttuuripiiri, jossa tiukat keskusjohtoiset hallinnot estävät yksityistä sektoria kaappaamasta täysin valtaa, monet eurooppalaiset demokraattiset valtiot köyhtyneet. Kansainvälinen tilanne on levoton, ja pitkin planeettaa puhkeaa välillä pieniä kärhämiä, etenkin alueilla, joissa on paljon valtioiden keskinäisiä rajoja. Poissa keskiluokan silmistä sijaitsevat järkyttävän kokoiset pakolaisreservaatit, joissa elää satoja miljoonia ilmastopakolaisia surkeissa oloissa.
- energiatuotanto: fuusioreaktorit käytössä (puhdas energia on halpaa)
- Aurinkokunta: kolonioita Lunassa, Marsissa ja ulkoplaneettojen kuilla, näiden ensimmäiset suurkaupungit ovat syntyneet. Elämä kolonioissa on kuitenkin karua ja usein vaarallista. Yhteensä Maapallon ulkopuolella asuu 200 miljoonaa ihmistä (n. 2% ihmiskunnasta), joista yli puolet Marsissa. Marsin terraformaus on aloitettu, mutta se on satojen vuosien hanke.
- tietotekniikka: koneälyt käsittelevät hyvin monimutkaisia kokonaisuuksia ja osaavat viestiä ihmisten kanssa luonnollisella kielellä. Henkilökohtaiset puoli-AI -sihteerit (muusat) ovat hyvin yleisiä ja hoitavat monien ihmisten kalenterit yms. Monilla ihmisillä on kyberneettinen verkko- ja AR-linkki.
- valmistus: nanofabrikaation ensimmäiset askeleet on otettu, nanoteknologian kontrolli tärkeä puheenaihe
- neurologia / psykologia: mielen tallennus ja upload on juuri tullut markkinoille, kehonsiirrot prototyyppiasteella


Revision [1467]

Edited on 2021-11-08 16:03:35 by AdminDare
Additions:
- Lähtöpiste: Vuosi, 2133, Nagara Rimba Nusa, Indonesia.
- yhteiskunta: monivaltioinen maailma, late-stage -kapitalismi porskuttaa yhä, tuloerot suuret, keskiluokka kurjistunut muttei täysin kadonnut, Aasia on rikkain ja menestyvin kulttuuripiiri, jossa tiukat keskusjohtoiset hallinnot estävät yksityistä sektoria kaappaamasta täysin valtaa, monet eurooppalaiset demokraattiset valtiot köyhtyneet. Kansainvälinen tilanne on levoton, ja pitkin planeettaa puhkeaa välillä pieniä kärhämiä, etenkin alueilla, joissa on paljon valtioiden keskinäisiä rajoja. Poissa keskiluokan silmistä sijaitsevat järkyttävän kokoiset pakolaisreservaatit, joissa elää satoja miljoonia ilmastopakolaisia surkeissa oloissa.
Deletions:
- Lähtöpiste: Vuosi, 2132, Nagara Rimba Nusa, Indonesia.
- yhteiskunta: monivaltioinen maailma, late-stage -kapitalismi porskuttaa yhä, tuloerot suuret, keskiluokka kurjistunut muttei täysin kadonnut, Aasia on rikkain ja menestyvin kulttuuripiiri, jossa tiukat keskusjohtoiset hallinnot estävät yksityistä sektoria kaappaamasta täysin valtaa, monet eurooppalaiset demokraattiset valtiot köyhtyneet. Poissa keskiluokan silmistä sijaitsevat järkyttävän kokoiset pakolaisreservaatit, joissa elää satoja miljoonia ilmastopakolaisia surkeissa oloissa.


Revision [1464]

Edited on 2021-11-07 11:14:49 by AdminDare
Additions:
- valmistus: nanofabrikaation ensimmäiset askeleet on otettu, nanoteknologian kontrolli tärkeä puheenaihe
Deletions:
- valmistus: nanofabrikaation ensimmäiset askeleet on otettu, ananoteknologian kontrolli tärkeä puheenaihe


Revision [1460]

Edited on 2021-11-07 10:25:21 by AdminDare
Additions:
- biologia: joidenkin eläinten (simpanssien ja delfiinien) kohottaminen (uplift) puhekykyyn ja ihmisenkaltaiseen älyyn on käynnissä. Tämän toiminnan eettisyys, sekä upliftien kohtelu ja oikeudet ovat iso poliittis-moraalinen kysymys.
Deletions:
- biologia: joidenkin eläinten (simpanssien ja delfiinien) kohottaminen ihmistasoiseen älyyn on prototyyppiasteella


Revision [1459]

Edited on 2021-11-07 10:21:15 by AdminDare
Additions:
- Aurinkokunta: kolonioita Lunassa, Marsissa ja ulkoplaneettojen kuilla, näiden ensimmäiset suurkaupungit ovat syntyneet. Elämä kolonioissa on kuitenkin karua ja usein vaarallista. Yhteensä Maapallon ulkopuolella asuu 200 miljoonaa ihmistä (n. 2% ihmiskunnasta), joista yli puolet Marsissa. Marsin terraformaus on aloitettu, mutta se on satojen vuosien hanke.
Deletions:
- lähiplaneetat: kolonioita Lunassa, Marsissa ja ulkoplaneettojen kuilla, näiden ensimmäiset suurkaupungit ovat syntyneet. Elämä kolonioissa on kuitenkin karua ja usein vaarallista. Yhteensä Maapallon ulkopuolella asuu 200 miljoonaa ihmistä (n. 2% ihmiskunnasta), joista yli puolet Marsissa. Marsin terraformaus on aloitettu, mutta se on satojen vuosien hanke.


Revision [1458]

Edited on 2021-11-07 10:20:00 by AdminDare
Additions:
- Lähtöpiste: Vuosi, 2132, Nagara Rimba Nusa, Indonesia.
Deletions:
- Vuosi: 2132.


Revision [1449]

Edited on 2021-11-06 09:36:17 by AdminDare
Additions:
CategoryOutThere - CategoryMaailma
Deletions:
CategoryOutThere - CategoryTausta


Revision [1447]

The oldest known version of this page was created on 2021-11-06 09:35:27 by AdminDare
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki