Revision [1597]

This is an old revision of OutThere3 made by AdminDare on 2022-03-10 19:14:57.

 

Out There 3: Viisi alusta


<--: 2: Neljä valotuntia

"Antaisin sinulle mielelläni alennusta, kaunokainen, mutta vuosi on ollut vähän laiha. "
- Tavernan tarjoilijapoitsu, Bad Circus

 


Juttelua


Albert Jackan rungolta nelikko siirtyy aluksen komentosillalle. Berinin uusi morfi ei mahdu kulkemaan tikapuukuiluissa ihan helposti, mutta lopulta hänkin selviää sillalle saakka. Siellä ryhmä lataa akkujaan. Berin kuuntelee radiolähetyksiä. Niissä on kumma sävy, ja lopulta hän tajuaa miksi: maapalloa mainitaan tuskin lainkaan. Isoimpia lähettäjiä ovat Tharsis-liitto ja Jupiterin tasavalta, mutta vaikka lähetyksissä puhutaan poliittisia ja suuriakin asioita, missään ei tunnuta mainitsevan Kiinaa, tai USA:a, tai Euroopan unionia. Kuin kaikki Maan suurvallat olisivat käyneet merkityksettömiksi -- mutta vain 14 vuodessa? Jupiterin tasavallan lähetykset vahvistavat, että vuosi on 2147, Tharsis-liiton lähetysten mukaan vuosi on 103. Altair muistaa kuulleensa Tharsis-liitosta: se oli jokin idea Marsin itsenäisyydestä, ei edes riittävän suuri olemaan varsinainen poliittinen liike. Jotkut sen kannattajat halusivat laskea aikaa vuodesta 1956, jolloin Marsissa havaittiin aikanaan selkeä tomumyrsky.

Jossain uutisessa mainitaan Maapallo - mutta jonakin jota kaivataan tai on menetetty. Toisessa uutisessa puhutaan pakolaisista, kolmannessa "17 minuutin sodasta vuonna 2133". Tällainen sota on kaikille vieras. Voisiko se olla johtanut johonkin hirvittävään katastrofiin? Mutta millaiseen?

Kaikki ovat vähän neuvottomia ja kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Altair koettaa houkutella kaikki kertomaan vähän itsestään, mutta päätyy aika nopeasti kertomaan mitä kaipaa kotoaan -- veljeään, siskoaan ja jopa eksäänsä. Kriang Krai sanoo, että hänellä oli kumppani ja lapsi. Fajar sanoo olleensa vasta opiskelija, ja väliensä vanhempiin olevan poikki.

Berinin uusi morfi on vielä vähemmän ilmeikäs kuin muiden Sei-Epsonit, ja hän tuskin liikkuu lainkaan. Järkälemäisenä hän sanoo jo hyvästelleensä perheensä aikoessaan lähteä Europalle, puhuu kahden vanhempansa sairauksista ja ajautuu sanaharkkaan Kriang Krain kanssa. Se ei sentään eskaloidu, mutta jotenkin valtavassa konekehossa oleva Berin on sekä vaikesti luettava että vähän pelottava.
There are no comments on this page.
Perustuu Eclipse Phase -roolipelin, CC-NC-SA Posthuman Studios, 2008-. Pelijärjestelmänä GURPS.
Kampanja ja kuvitus CC-BY Dare Talvitie, 2015 - 2020 (paitsi jos muuta sanotaan):: Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki